John Lithgow paljasti Harry Potter -faneja miellyttävän seikan uudesta sarjasta

Kuulostaa hyvältä.

Julkaistu:

John Lithgow’lta kysyttiin hänen lempikirjaansa Harry Potter -tuotannosta. Yllättäen Lithgow, 80, päätyikin paljastamaan melkoisen jymyjutun tulevan sarjan tuotannosta.

Lithgow oli Tony-gaalan punaisella matolla (Kolmas kivi auringosta -legendasta voitti kuin voittikin Tonyn kaikkien aikojen vanhimpana näyttelijänä. Onnittelut miehelle.) ja mieheltä kyseltiin kuulumisia sekä hänen lempparikirjaansa.

Lue myös: 80-vuotias Cliffhanger-tähti teki historiaa – ensimmäinen pysti tuli 53 vuotta sitten

Lue myös: Dexter: Resurrectionin 2. kausi voi vahvistaa 16 vuotta vanhan faniteorian – entisen elämän hahmo palaa häiritsemään

Potter-lempparista Lithgow unohti puhua, mutta kertoi sitäkin enemmän HBO Maxin tulevasta Harry Potter -sarjasta.

– Noh, saimme juuri ensimmäisen kauden purkkiin. Saimme aikaan niin paljon enemmän, koska meillä on käytettävissä kahdeksan jaksoa kirjaa kohden. Elokuvat ovat vain kahden tunnin mittaisia ja meillä on käytössä kahdeksan tuntia. Pystyimme kertomaan niin paljon enemmän, Lithgow kertoi.

Lithgow jatkoi paljastamalla sarjan lähtevän sivuraiteille, kuten kirjatkin.

– Pääsemme tutkimaan niitä kaikkia ihania sivupolkuja, jotka löytyvät kirjoista. Ja uskoisin, että teemme niin seuraavillakin kausilla.

Kuulostaa hyvältä. Tulossa siis uskolliset versiot tutuista kirjoista.

Lähde: Cinemablend