Johnny Deppin mukaan Amber Heard ei ollut koskaan väärässä ja uhkaili itsemurhalla – turvamies ja hoitaja kertoivat hulluista tapahtumista

Johnny Deppin mukaan Amber Heard uhkaili itsemurhalla, seurasi häntä kotiin ja huusi parkkipaikalla yöpaidassaan.

22.4.2022 07:30

Näyttelijä Johnny Depp todisti jälleen kunnianloukkausoikeudessa ex-vaimoaan Amber Heardia vastaan. Deppin mukaan Heard moitti häntä toistuvasti ja hyökkäsi jatkuvasti hänen kimppuunsa heidän lyhyen avioliittonsa aikana. Kaksikko meni naimisiin vuonna 2015, ja Depp haki avioeroa vuotta myöhemmin.

Heardilla oli ”konfliktin tarve, väkivallan tarve”, joka ”purkautui tyhjästä”, Depp kertoi valamiehistölle toisen todistuspäivänsä aikana.

– Ja ainoa asia, mitä opin tekemään sen suhteen on juuri se, mitä tein lapsena, perääntyä, Depp sanoi.

Heard on syyttänyt Deppiä fyysisestä ja seksuaalisesta väkivallasta useaan otteeseen. Depp ei ole vielä käsitellyt näitä syytöksiä oikeudessa tarkemmin, mutta hän sanoi todistajanaitiossa niiden olevan ”valheita” ja ”hirvittäviä” syytöksiä.

Johnny Deppin turvamies Sean Bett on niin ikään todistanut oikeudessa, ja hän näytti tuomioistuimelle kuvia Deppistä. Niissä näkyi vammoja, joita Depp sai tappelussa Heardin kanssa. Bett kertoi Virginian Fairfaxin oikeussalissa, että hän otti kuvat ”varmuuden vuoksi, jos hän (Heard) tekisi syytöksiä”.

Bett sanoi, että maaliskuussa 2015 otetuissa valokuvissa näkyy ”turvonnut poskipää ja silmäluomi”. Bett sanoi niin ikään, että Depp loukkaantui myös joulukuussa 2015 tappelussa Heardin kanssa. Näissä kuvissa näyttelijän kasvoissa oli naarmuja ja mustelmia.

Deppin henkilökohtainen sairaanhoitaja Debbie Lloyd puolestaan kertoi tuomioistuimelle, että hän näki Heardin lietsovan tappeluita Deppin kanssa useaan otteeseen. Lloydin mukaan Depp yritti paeta riitoja, ja Heard seurasi Deppiä huoneesta toiseen.

Amber Heard lakitiiminsä kanssa 21. huhtikuuta oikeudenkäynnin jälkeen. AOP

Depp sanoi oikeudessa, että asiat alkoivat muuttua avioliiton aikana, kun hänestä tuntui, että hän ”oli yhtäkkiä vain väärässä kaikessa”. Näin siis Heardin silmissä.

Depp sanoi, että Heard teki pieniä loukkauksia halventaakseen häntä. Loukkaukset eskaloituivat täysimittaisiksi, itseään toistaviksi riidoiksi, joista ”ei ollut tietä sisään tai ulos”, Depp sanoi.

– Se oli eräänlainen nopea tulipalo, eräänlainen loputon loukkausten paraati, Depp sanoi.

– Neiti Heard ei voinut olla väärässä. Niin ei vain tapahtunut. Hän ei voinut olla väärässä, Depp lisäsi.

Entisen Pirates of the Caribbean -tähden mukaan Heard sanoi jatkuvasti, kuinka väärässä Depp oli elämänsä eri alueilla, mukaan lukien 30-vuotisen näyttelijäuransa suhteen.

– Minun ei tavallaan annettu olla oikeassa. Minulla ei saanut olla omaa mielipidettä, Depp sanoi.

– Oli aikoja, jolloin vain lukitsin itseni kylpyhuoneeseen tai menin paikkaan, johon hän ei päässyt, Depp kertoi.

– Halusin yrittää saada sen toimimaan. Ajattelin, että voisinko auttaa häntä. Ajattelin, että voisinko tuoda hänet luokseni, Depp sanoi.

Deppin mukaan Heard uhkaili riitojen aikana usein itsemurhalla, ja jos Depp yritti lähteä pois, Heard esti häntä.

– Monet kerrat kun yritin lähteä, hän pysäytti minut turvamiesten kanssa hissillä itkien ja huutaen: ”En voi elää ilman sinua. Minä kuolen.”

Depp väitti myös, että kun hän onnistui ”pakenemaan”, Heard seurasi häntä kotiin, jopa keskellä yötä.

Hän saapui taloni edessä olevalle parkkipaikalle huutamaan yöpaidassaan. Huutamaan, taivas varjele, kello oli neljä aamulla, kolme aamulla, Depp väitti.

– Se oli naurettavaa, se ei ollut hallinnassa, se oli hallitsematonta, Depp jatkoi.

Depp haastoi Heardin oikeuteen sen jälkeen, kun Heard kirjoitti vuonna 2018 artikkelin väkivallasta The Washington Postiin. Hän ei maininnut Deppiä nimeltä, mutta Depp ja hänen asianajajansa sanoivat, että artikkelissa viitataan selvästi Deppiin. Näyttelijä on katsonut Heardin artikkelin tuhonneen hänen uransa.

Heardin asianajajien mukaan artikkeli ei herjaa Deppiä. Heidän mukaansa Deppin pilaantunut maine on seurausta hänen omasta huonosta käytöksestään, mukaan lukien huumeiden ja alkoholin väärinkäyttö. Heard tulee todistamaan oikeudessa myöhemmin, ja esittämään omat näkemyksensä.

Huumeriippuvuussyytöksiä Depp on sanonut ”suuresti väritetyiksi”, mutta hän myönsi kokeilleensa kaikkia ihmisen tuntemia huumeita, ja että hän aloitti lääkkeiden väärinkäytön 11-vuotiaana, kun hän otti äitinsä ”hermopillereitä”.

Lue myös: Näin Amber Heard hurmasi Johnny Deppin – ”Se tuntui liian hyvältä ollakseen totta” – Episodi.fi

Lähde: The Wrap, Time, Page Six

Lisää luettavaa