Juoppohullun päiväkirjan näyttelijöiden koko sielulla heittäytyminen tuo mieleen Jouko Turkan ohjaukset, räävittömän ja herkän vuorottelu Jari Halosen Joulubileet-klassikon ja rumuuden estetiikka John Watersin elokuvat.
Joonas Saartamo näkee Jouko Turkkaa ja hahmoaan Juha Bergia yhdistävän tietyn positiivisen hulluuden, maailmankuvan, jolla mennään seinistä läpi. Ohjaaja Lauri Maijala toivoisi turkkalaisen ehdottomuuden näkymistä muuallakin taidekentässä, tosin toimittajan mielleyhtymälle aluksi nauraen. Jari Halosen Joulubileitä tai John Watersin roskaelokuvia hän ei yllättävää kyllä ole nähnyt.
– Vetoan teatteritaustaani, Maijala puolustautuu. – Rumuuden kauneuden ja rosoisen estetiikan päälle ymmärrän todella paljon.
Kaikessa rähjäisyydessään Juoppohullun päiväkirja onkin näyttävä elokuva. Maijalan mukaan penniä kyllä venytettiin, ja hän nostaa esiin lavastaja Markku Pätilän.
– Hän kävi kirppareilla kaivamassa tavaroita. Oli kiva nähdä Kaurismäen elokuvia tehnyt tyyppi ihan innoissaan.
– Kyllä sen tunnistan maailmasta, joka ollaan saatu aikaiseksi. Samantyyppisiä inhorealismin kuvia ja hetkiä taiteen keinoin, Saartamo allekirjoittaa Waters-vertailun.
Saartamo on haastatteluissa itsekin nostanut esille Joulubileet ja rinnastanut Juoppohullun päiväkirjan myös Delicatesseniin ja Taxidermiaan, jopa Amélie-hittiin.
– Suomalaisessa leffakentässä ei ole nähty eurooppalaisia karnevalistisia, genrerajoja rikkovia leffoja. Ei pitäisi tehdä vain realismin kautta, elokuvakenttä on laaja.
Maijala kuvaa ”elokuvan magiikaksi” kohtausta, jossa pääkolmikko riehuu Vaasankadulla ilotulitusrakettien kansa.
– Se kestää varmaan 20 sekuntia, mutta sitä kuvattiin kolme iltaa. Alkoi jo kuulua pumppuhaulikkojen latausääniä, kun juostiin siellä poliisien kanssa. Oli übermakeeta kulkea parinkymmenen poliisin kärjessä, ja kertoa mitä tapahtuu. Ilotulitteita mallattiin suihkuilla, loput räjähdykset tehtiin efekteillä.
Hankalimpia kohtauksia eivät kuitenkaan olleet valkokankaalla näyttävimmiltä vaikuttavat.
– Lyhyemmät vakavat dialogin pätkät saattoivat muodostua hankaliksi, vaikka voisi luulla, että pitkät fyysiset kohtaukset olisi vaativampia. Ne olivat toki rankempia, mutta herkän hetken oikeasti saaminen pinnalle oli vaativimpaa, Saartamo kertoo.
– Vakavassa dialogissa Tiinan kanssa piti muistaa muuntautua pikkupojaksi, joka Juha Bergkin on. Haluan vaatia itseltäni tarkkaa tiedostavuutta siitä mikä puherytmi on ja mihin katseen suuntaan.
Maijalakin muistaa yhden ”helpon” kohtauksen, jota ei tahdottu saada purkkiin tyydyttävästi.
– Kun Juha Berg menee jääkaapille ja haistaa sinappia, se kuvattiin varmaan kymmenen kertaa, Maijalan mukaan vaikeuden teki yleensä kiire.
– Kaikki oli yhtäläisen helppoa tai rankkaa. Siinä on penniä venytetty, ettei tehdä halvan näköisesti. Ajattelin, että jos teen yhden elokuvan en halua jäädä historiaan ”Ere Kokkonen kakkosena”. Koko alalle tekisi hyvää, jos sitä rahaa saisi enemmän, että saisi vaikka kymmenen kuvauspäivää lisää.
Juoppohullun päiväkirja jakaa takuuvarmasti yleisöt. Kenelle Saartamo uskaltaisi sitä suositella?
– Kyllä minä sitä suosittelisin kaikille täyden iän täyttäneille suomalaisille, hän toteaa K16-ikärajan elokuvasta. – Oma kokemus Reindeerspottingista oli sama, eli hyvin vastenmielinen olotila siitä, että itse päätyisi rapajuopon polulle. Toivottavasti ihmiset elokuvan myötä tulisivat ajatelleeksi, että sillan alla asujat ja puistojen miehet ovat myös ihmisiä.
Teksti Jouni Vikman
Kuva Pekka Mustonen / Dictator Films