Kaikki tuntevat nämä leffameemit – mutta mistä elokuvista ne ovat?

Leonardo DiCaprio on suosittu myös meemiskenessä.

22.3.2023 18:00

Meemi on eräs tyypillisimmistä internet-ajan ilmiöistä. Sen ideana on muuttaa valmiin kuvan konteksti tai merkitys toisenlaiseksi, lisäämällä siihen esimerkiksi teksti, jolloin syntyy humoristinen mielikuva.

Ehkäpä tästä syystä moni tunnistaa meemeissä käytetyn kuvan, mutta ei sen alkuperäistä lähdettä.

Tunnistatko, mistä elokuvista nämä neljä tunnettua nettimeemipohjaa ovat kotoisin?

Dwayne ”The Rock” Johnson, Kilpajuoksu taikavuorelle (2009)

Andy Fickmanin ohjaamassa elokuvassa The Rockin esittämä taksikuski suojelee kahta lasta yliluonnollisilta voimilta.

Elokuva on Disneyn tuottamaa pikaruokahömppää, jota harva enää muistaa. Sen sijaan otos, jossa Rock vilkaisee auton takapenkille, kuin olisi nähnyt kummituksen, on jäänyt elämään pysyväksi välineeksi meemisotureiden työkalupakkiin.

Ray Liotta, Mafiaveljet (1990)

Martin Scorsesen ohjaustyö on kaikkien tuntema klassikko. Meemikuvassa Ray Liottan esittämä Henry Hill nauraa katketakseen Joe Pescin esittämän Tommy DeViton vitseille.

Todellisuudessa Peschin hahmo on niin vaarallinen ja arvaamaton, että Liottan hahmo katsoo parhaaksi nauraa vaikka väkisin, jotta ei joutuisi ongelmiin.

Meemiä käytetään kuitenkin symbolina niin sanotulle ”repeämiselle”.

Gene Wilder, Jali ja suklaatehdas (1971)

Mel Stuartin – turhankin pienelle huomiolle jäänyt – mestariteos peittoaa Tim Burtonin uusintaversion heittämällä.

Vaikka meemikuvasta on tullut symboli sarkastiselle ja ylimieliselle ”kerro lisää?” -katseelle, on elokuvan kohtaus hyvin toisenlainen.

Elokuvassa Wilderin esittämä Willy Wonka haluaa yllättää lapsiporukan esittelemällä jonkinlaista karkintekokonetta. Kun lapset kysyvät ”mitä kone tekee?”, Wonka luo arvoituksellisen katseen lapsia kohtaan ja kysyy ”haluatteko, että näytän teille?”.

Leonardo DiCaprio, Django Unchained (2012)

Django Unchained on taattua Tarantino-laatua ja Leonardo DiCaprio tekee elokuvassa vahvan roolin. Silti elokuva muistetaan nykypäivänä käytännössä vain yhdestä otoksesta.

DiCaprion esittämän pahishahmon Calvin Candien ironinen virnistys samalla, kun hän siemaisee drinkkiä keskellä jo valmiiksi vaivaannuttavaa illallista, on eräs internetin tunnetuimpia meemejä.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia