Kaikkien aikojen hauskin Espoo Ciné? Luvassa reilusti komediaa

Espoo Cinén ohjelmistossa ei ehkä koskaan ole ollut yhtä paljon ja yhtä monimuotoista komediaa kuin tänä vuonna, kerrotaan festivaalitiedotteessa.

2.8.2016 11:48

Elokuun 19. päivä alkavan festivaalin avaa Cannesissa katsojat – ja kriitikot – hurmannut Maren Aden farssi Toni Erdmann ja sen päättää Whit Stillmanin Jane Austen -filmatisointi Love & Friendship. Kotimaisena juhlaelokuvana esitetään Juho Kuosmasen niin ikään Cannesissa läpimurtonsa tehnyt lämminhenkinen Hymyilevä mies.

Première-sarjassa nähdään lisäksi Stephen Frearsin tositapahtumiin pohjautuva draamakomedia Florence, jossa Meryl Streep nähdään pääroolissa rikkaana musiikinrakastajana, jonka käsitykset omista musikaalisista kyvyistä eivät käy yksiin ympäristön kokemusten kanssa.

Espoo Cinén suosikkiohjaajiin kuuluva Thomas Vinterberg on mukana 1970-luvun Kööpenhaminaan sijoittuvalla uutuudellaan Kommuuni. Niin ikään pohjoista väriä edustaa ruotsalaisen näyttelijäsuosikki Pernilla Augustin ohjaama romanttinen draama Vakava leikki.

Tänä vuonna Espoo Cinéssä esitetään joukko elokuvia, joissa suomalaisnäyttelijät esiintyvät ulkomailla tehdyissä elokuvissa. Première-sarjassa nähdään Laura Birnin tähdittämä brittitrilleri The Ones Below – Alakertalaiset. Muissa sarjoissa suomalaista näyttelijätyötä nähdään Jonas Rothlaenderin pääosin Portugaliin sijoittuvassa rakkausdraamassa Fado, jossa nähdään Pirjo Lonka. Axel Koenzen Berlinalessa ensi-iltansa saaneessa Deadweightissä Tommi Korpela (kuvassa) esittää pääosaa. Rothlaender tulee festivaalille myös vieraaksi.

Argentiinasta Première-sarjaan tulee German Kralin ohjaama dokumentti Viimeinen tango, jossa tutustutaan ehkä kaikkien aikojen kuuluisimpiin tangon taitureihin María Nievesiin ja Juan Carlos Copesiin. Myös Kral saapuu festivaalin vieraaksi. Espoo Cinéssä pääsee jälleen näkemään useampiakin Juliette Binochen viimeaikaisia elokuvia. Pääosassa Binoche nähdään italialaisen esikoisohjaajan Piero Messinan koskettavassa draamassa Palaa luokseni vielä.

Tänä vuonna Première-sarjassa nähdään lisäksi näyttelijänä tunnetumman Matt Rossin ohjaama ja Viggo Mortensenin tähdittämä Captain Fantastic, romanttisiakin sävyjä sisältävä draamakomedia miehestä, joka on kasvattanut 6-lapsisen perheensä maailmalta turvassa keskellä metsää, mutta joka nyt joutuu tuomaan koko lapsikatraansa suureen maailmaan.

Äärimmäisen ankarista elokuvistaan tunnettu Bruno Dumont teki viime vuonna täyskäännöksen ja alkoi tehdä komedioita! Cannesissa ensi-iltansa saanut Slack Bay jatkaa ohjaajan uutta linjaa, sillä erotuksella, että nyt mukana on myös joukko tähtinäyttelijöitä Juliette Binochesta ja Fabrice Luchinista Valeria Bruni-Tedeschiin.

Toinen kulttimainetta nauttiva ranskalaisohjaaja on esikoispitkästään Innocence – viattomuus muistettu Lucile Hadžihalilović, jonka odotetun uutuuden Evolution pääsee vihdoin näkemään Espoo Cinéssä. Uuden kreikkalaisen ”oudon aallon” nimekkäimpiin ohjaajiin kuuluvan Athina Rachel Tsangarin Lontoossa pääpalkinnon voittanut Chevalier, kuuluu niin ikään kulttiuutuuksiin.

Hiukan perinteisempää elokuvakerrontaa edustaa legendaarisen teatterintekijän Nicholas Hytnerin ohjaama The Lady in the Van, jossa kahdeksankymppinen Maggie Smith tekee taatusti mieliinpainuvan roolin. Toinen nimekäs englantilainen teatteriohjaaja, Michael Grandage taas näyttää historiallisella draamallaan Genius, kuinka jopa kirjojen
kustantamisesta voi tehdä mielenkiintoisen ja vetävän draaman.

Taattua brittielokuvaa edustaa myös alkuvuodesta edesmenneen Alan Rickmanin viimeiseksi elokuvaksi jäänyt sotatrilleri Eye in the Sky, jossa Helen Mirren tekee roolin sotilaana. Espoo Cinéssäkin aikoinaan vieraana käynyt Michael Winterbottom on mukana poliittisella dokumentilla The Emperor’s New Clothes, jossa koomikko-aktivisti Russell Brand tekee
jopa haudanvakavalta tuntuvasta talouspolitiikastakin komediaa.

Elokuvafestivaali on aina myös enemmän kuin elokuvia ja Espoo Cinéssä elokuvatkin ovat enemmän kuin pelkkää pimeässä salissa istumista. Festivaali tarjoaa jälleen rikkaan kattauksen ohjelmistoon liittyviä tapahtumia, joissa elokuvakokemusta on mahdollista syventää ja jakaa.

Lämpimässä elokuun yössä katsotaan elokuvaa myös ulkona. Tänä vuonna Espoo päivän ilmaisessa ulkoilmanäytöksessä esitetään Aki Kaurismäen Kauas pilvet karkaavat (1996). Myös polkupyöräelokuvat ovat jo vuosia olleet festivaalin vakio-ohjelmistoa ja jälleen esitetään edustava otos fillarilyhäreitä, joiden jatkoksi keskustellaan pyöräilyn tulevaisuudesta.

Kiihkeänä käytävää ruokakeskustelua ryydittämään esitetään yhteistyössä Doc Lounge Helsingin kanssa tanskalaisdokumentti Bugs, jonka jälkeen on keskustelutilaisuus, jossa pohditaan ruoan asemaa nykymaailmassa. Viime vuosien tanssielokuvien sarjaan liittyen festivaalilla pääsee taas itsekin kokeilemaan tanssimista: Alive and
Kicking -dokumentin jälkeen voi itsekin kokeilla, miltä energinen lindy hop tuntuu tanssilattialta käsin.

Mediakasvatus on koko ajan yhä tarpeellisempaa. Espoolaisille kouluille ja päiväkodeille suunnattujen näytösten lisäksi Espoo Ciné panostaa mediakasvatukseen myös järjestämällä opettajille ja muille kiinnostuneille seminaareja sekä työpajoja, mm. klassikkoanimaatio Persepolisin näytöksen jälkeen pidetään purkupaja, jossa mietitään miten käsitellä elokuvaa esimerkiksi luokassa jälkikäteen.

Ja kuten tapana on, lukuisat klubi-illat tarjoavat mahdollisuuden jatkaa hyvin alkanutta elokuvailtaa!

Lähde: Festivaalitiedote

Linkki: Festivaalin kotisivut

Lisää luettavaa