Kauhuelokuvan klassikko ensi kertaa sensuroimattomana Suomessa

8.5.2014 11:27

Helsingin elokuvateatteri Orionissa nähdään touko- kesäkuussa sarja John Carpenterin elokuvia. Sarjassa on mukana toimintatrilleri Hyökkäys poliisiasemalle (1976) ja kauhuelokuvan klassikko Halloween (1978). Ne nähdään nyt ensimmäistä kertaa sensuroimattomina versioina Suomen valkokankaalla.

Elokuvatarkastamo poisti 1970-luvun lopulla molemmista elokuvista alle minuutin verran materiaalia, joka on nyt palautettu filmikopioihin. Kuusi elokuvaa sisältävässä Carpenter-sarjassa nähdään myös The Thing (1982), jonka sensuroidut osuudet on palautettu kopioon jo aiemmin.

Lisätietoa sarjan näytöksistä KAVI:n sivuilla.

(Episodi/JH)

 

 

Lisää luettavaa