Kauhun hetkiä eristyksissä – Netflix-elokuvan alkuasetelma tuntuu piinallisen tutulta

Kerrostalokompleksi ja kadut muuttuvat kauhujen käytäviksi, kun hallitus määrää kansalaiset eristyksiin.

19.10.2020 10:30

Netflixissä julkaistu korealaiselokuva #Alive on yhtä aikaa tuore ja aivan liian kliseinen, turvallinen ja nähty zombielokuva. Nuori, lähinnä verkossa aikaansa viettävä kundi on yksin kotona, kun Etelä-Koreassa leviää äkillinen zombivirus.

Kerrostalokompleksi ja kadut muuttuvat hetkessä kauhujen käytäviksi, joten on hallituksen ohjeistuksen mukaisesti parempi linnoittautua kotiin ja odotella parempia aikoja.

Kuulostaako tutulta? #Alive on kuin jatko-osa HBO:n Eristyksissä-koronasarjalle. Ja sellaisenaan oikein mielenkiintoinen katsaus kerrostaloelämästä zombimaailmassa. Elokuva on parhaimmillaan, kun päähenkilö tarkkailee korkealta yläilmoista kaduilla tapahtuvaa maailmanloppua.

Aihiosta ei ole kuitenkaan saatu mitenkään hienoa tarinaa aikaiseksi. Hahmot tekevät tyhmyyksiä vain, jotta odotteluun saadaan jotain tilapäistä jännitystä. Vähänkään lajityyppiä aiemmin seurannut tunnistaa kaikki tapahtumat ennakolta.

Tarinan vajavaisuudesta huolimatta #Alive näyttää pinnallisesti hyvältä, ja korealainen ympäristö auttaa sekin tuomaan pientä vaihtelua.

Jani Svensk

Tähdet ★★★

Lisää luettavaa