Kiefer Sutherland munasi Jack Bauer -leluhahmonsa julkaisun – oli kännissä

Saatiin kuitenkin lopulta markkinoille.

24-sarja ja Kiefer Sutherlandin esittämä hahmo Jack Bauer olivat niin suosittuja, että Bauerista tehtiin jopa leluhahmo lapsille. Sutherland kertoi hauskan tarinan lelun julkaisuongelmista.

Ennen kuin lelua alettiin massatuottamaan, valmistaja lähetti lelun Sutherlandille hyväksyttäväksi. Innostuneena omasta toimintahahmostaan, tähti päätti ottaa sen mukaansa ryyppyreissulle.

– Menimme kaverini kanssa baariin ja joimme itsemme pieneen humalaan. Otimme myös kuvia Jack Bauerista – pienestä Jack Bauer -lelusta – juoden siinä samalla ja sen sellaista. Sitten päätimme polttaa sen, Sutherland paljasti.

Kaksikko poltti lelun parkkipaikalla, epäilemättä hauskoissa tunnelmissa, mutta seuraavana päivänä Sutherland sai puhelun valmistajalta, joka halusikin lelun takaisin.

– He sanoivat: ”Juu, se on prototyyppi. Tarvitsemme sen takaisin. Sen rakentamiseen meni kahdeksan kuukautta.”

Lelu saatiin tapauksen vuoksi kauppoihin vasta vuoden päästä.

Lähde: News.com.au

Aiheeseen liittyvät jutut