Kiina rakensi oikean Iron Manin – Mutta miksi?

10.11.2015 13:31

Kiina on hiljalleen kasvattanut omaa mahtiaan niin taloudellisesti kuin muillakin aloilla. Kiinalaisten elokuvainnostus näkyy myös elokuvateollisuuden kasvuna, sillä Kiina on mennyt jo osittain USA:n ohi lipputuloissa. Tämä näkyy kiinalaisten kiinnostuksena rahoittaa esimerkiksi Hollywoodin blockbustereita.

Mutta miten Iron Man tähän liittyy? Siten, että Kiinan suurin avaruusalan urakoitsija China Aerospace Science and Technology Corp on paljastanut uuden robotin, joka tulee tekemään erilaisia tehtäviä avaruudessa. Jotain erityisen tuttua robotissa kuitenkin on.

Robotin nimi on Xiaotian, suomeksi Pikkutaivas. Sen väritys on kohtalaisen tuttu, ja sen logokin on aivan samassa kohdassa, missä Tony Starkin arkkireaktori sijaitsee.

Pitää muistaa, että Iron Man 3 oli erityisen suuri hitti Kiinassa. Leffaan jopa kuvattiin kohtauksia, joiden arveltiin myyvän erityisen hyvin Kiinassa. Ehkä tässä on selitys robotin tuttuun ulkonäköön?

Katso kuva alta.

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa