Paramount on joutunut keskelle oikeusjuttua, jossa siltä vaaditaan 27 miljoonan dollarin korvauksia. Syynä on, että Transformers 4 -elokuvan tuotesijoittelu ei vastannut odotuksia.
Kiinalainen Wulong Karst Tourism -valtionyhtiö väittää, että Paramount ja kiinalainen osatuottaja China Movie Channel eivät täyttäneet sopimuksen vaatimuksia tuotesijoittelusta.
Turismiin keskittyvä valtionyhtiö sanoo maksaneensa 750 000 dollaria siitä, että elokuvassa olisi näkynyt kiinalaisilla hahmoilla varustettu logo. Logolla olisi mainostettu Etelä-Kiinassa sijaitsevaa Wulong Karst -karstialuetta.
Paramount myöntää, ettei logoa näkynyt, mutta he väittävät täyttäneensä sopimuksen paremmalla tavalla.
Michael Bay tiettävästi kuvasi mainoksen Wulong Karst Tourism -yhtiölle ja jätti lavasteet ja muut tarvikkeet mainoksen kuvauspaikalle. Ilmeisesti hiljalleen ruostuva lavastus ja kalusto toimisi turistien houkuttimena.
Wulong Karst ei hyväksynyt Paramountin vaihtoehtoista lähestymistapaa, vaan haastoi elokuvajätin oikeuteen. Oikeusjutun lisäksi Paramountilla on nyt toinenkin huoli – Kiinan valtion suututtaminen. Nykyään monet elokuvat saavat paljon katsojia Kiinassa, joten pääsyä Kiinan elokuvamarkkinoille ei siis kannattaisi riskeerata.
Lähde: Gizmodo