Kiinnostavia yksityiskohtia mm. Jasper Pääkkösen tähdittämästä Stephen King -sarjasta julki

Harmi, että sarja peruuntui.

Ei ole hurjasti aikaa siitä, kun Amazon-yhtiön suoratoistopalveluun oli tarkoitus tehdä Stephen Kingin suosittuun Musta torni -kirjasarjaan pohjautuva tv-sarja. Kingin samaan fantasiaan pohjautuva elokuva Musta torni julkaistiin 2017, mutta se jätti monen fanin toivomaan parempaa. Amazonin versiolle oli siis korkeat odotukset.

Yhtiö kuitenkin päätti jättää kalliin tuotannon lopulta tekemättä, esittämättä jätetyn pilottijakson jälkeen. The Dark Tower -sarjassa oli tarkoitus nähdä myös Jasper Pääkkönen, jolle siinä oli luvassa ennakkotietojen mukaan vähintään yhtä iso rooli kuin Viikingit-sarjassa. Hän olisi näytellyt Sam Striken rinnalla miestä mustissa, joka tunnetaan myös mm. nimellä Randall Flagg.

Sarjan tuottaja Glen Mazzara (mm. The Walking Dead) on paljastanut lisää siitä, mitä The Dark Towerin piti sisältää. Hänen kertomansa mukaan Kingin tekstistä oli tarkoitus ammentaa ainakin kolmen tuotantokauden mittainen sarja – varoitus: jatko sisältää spoilereita.

Aloituskaudella olisi käytetty lähteenä erityisesti Kingin kirjasarjan neljättä osaa, minkä alaotsikkona on Velho. Näin ollen Sam Striken näyttelemä päähenkilö Roland Deschain olisi kohdannut siinä ensirakkautensa, mutta kiihkeä suhde olisi päättynyt ensimmäisen kauden lopussa traagisesti. Pääkkösen näyttelemän loitsijan ja Rolandin historia ei myöskään olisi alkanut mukavissa merkeissä, sillä ensin mainittu olisi pettänyt Rolandin isän luottamuksen.

Toiselle ja kolmannelle kaudelle Mazzara oli suunnitellut laajentaa tarinaa myös Kingin kirjoittaman ulkopuolelle.

– Toisella kaudella olisi ollut sodan merkkejä. Olisin mahdollisesti käyttänyt muodonmuuttajatarinaa osana tätä kautta päästäkseni Gabriellen [Rolandin äiti] kuolemaan ja joko Gileadin luhistumiseen siinä tai kolmannen kauden alussa, Mazzara sanoo. Gilead on Kingin tarinassa paksulla suojamuurilla ympäröity pääkaupunki, jonka tuhoa sekä Roland että monella nimellä kulkeva Flagg todistavat.

Mazzara kertoo halunneensa säästää kolmannelle kaudelle materiaalia kahdesta ensimmäisestä Kingin Musta torni -kirjasta:

– Kolmannen kauden kolmannessa tai neljännessä jaksossa olisin tuonut Rolandin autiomaahan, seurannut häntä siellä ja aioin kuvata häntä eri aikoina, ehkä näyttelijöitä vaihtamalla. Sitten meillä olisi ollut uusi Roland jaksossa 3/3 ja olisimme edenneet Revolverimiehen tapahtumiin [kirjasarjan 1. osa] ja kauden lopussa Kolmeen korttiin pakasta [kirjasarjan 2. osa].

Jos suunnitelma olisi toteutunut, The Dark Towerin toisella kaudella olisi todennäköisesti siis nähty vanhempi Roland jahtaamassa Flaggia läpi autiomaan. Ajojahdin jälkeen hän olisi päätynyt kolmen eri aikakauteen johtavan oven luokse. Nämä olisivat johdattaneet hänet kolmen uuden tärkeän hahmon pakeille, ja heidän kanssaan Roland olisi jatkanut matkaansa Mustalle tornille.

Lähde: Screenrant