Kohta tv:ssä: Noitavainojen suomalaisuhrit

Kotimainen epookkielokuva toimii sarjan muodossa.

Tulen morsian ilmestyi elokuvana vuonna 2016, mutta nyt se on tarjolla viimein sarjan muodossa tv:stä. Saara Cantellin ohjaama epookki ammentaa historiasta ja kertaa noitavainojen aikaa Suomessa – tarkemmin sanottuna Ahvenanmaalla. Alle parituntinen draama ei ilmestymisvuonnaan isommin vakuuttanut arvostelijaamme, mutta sarjan muotoon leikattuna se toimii paremmin.

Kolmiosaisen kokonaisuuden alku on aurinkoisen kaunis, laadullisesti ja tyylillisesti se tuo mieleen esim. Outlander – Matkantekijä -sarjan, vaikka päähenkilö onkin erilainen. Nuori Anna (Tuulia Eloranta) kasvaa yhteisön parantajan ja lapsenpäästäjän, leskiäiti Valborgin (Kaija Pakarinen) hoteissa. Tyttö haaveilee komeasta puolisosta ja tekee kaikkea, mitä tavallinen pikkukylän neito muinoinkin teki: on kavereiden kanssa, opiskelee mahdollisuuksien mukaan ja kokeilee rajojaan.

Kun saarelle saapuu Tukholmasta uusi tuomari Psilander (Magnus Krepper), väki ottaa oppineen miehen ja tämän vanhan äidin kunnioituksella vastaan. Kuninkaan käskystä noitia etsivä ja tuomitseva Psilander näyttäytyy paikalliselle sarjaraiskaajalle oljenkortena, jolla tämä päättää päästä eroon sellaisista naisista, jotka uskaltautuvat asettua häntä vastaan. Tuomari voi jakaa oikeutta, mutta väärien todistusten kautta moni viaton uhkaa menettää henkensä.

Sarjamuodossa Tulen morsiamen hahmot saavat jonkin verran enemmän syvyyttä ja tarinan painotukset muuttuvat. Tapahtumia seurataan edelleen Annan näkökulmasta, tytön, joka on ikänsä mukaisesti vielä naiivi, mutta toisaalta jo kypsynyt naiseksi kaikkine haluineen. Tästä näkökulmasta katsottuna pahuuden ja hyvyyden erot korostuvat, esim. tarinan vallankäyttäjien kohdalla. Toisaalta Anna kasvaa tarinan aikana ja samalla myös muihin hahmoihin ilmaantuu lisää ulottuvuutta. Vain yksi vallankäyttäjähahmo jää yhtä etovaksi kuin elokuvaversiossakin ja perustellusta syystä.

Tulen morsian Yle tv1:llä sunnuntaisin 5.7.20 klo 20.55 alkaen (uusinnat maanantaisin klo 22.05) ja Yle Areenassa.