Kohuttu kauhuelokuva ei tule Suomeen – virolaiset onnekkaampia

Kauhuelokuva The Witch on herättänyt monenlaista ennakkopöhinää Yhdysvalloissa, mutta Suomen teattereihin se ei tule.

1600-luvulle sijoittuva noitatarina tuli viime viikolla Yhdysvalloissa teattereihin. Vaatimattomalla budjetilla tuotettu kauhuelokuva tuotti mukavat 8,8 miljoonaa dollaria ensi-iltaviikonloppunaan ja keräsi hyviä arvosteluja.

Suomalaiset kauhuelokuvan fanit ovatkin jo odottaneet, milloin Suomen ensi-iltapäivä varmistuu. Valitettavasti Episodin toimitus sai Finnkinolta virallisen tiedon, että The Witch ei ole tulossa teatterilevitykseen Suomeen lainkaan.

Virossa ei ole yhtä huono tilanne: Tallinnassa elokuvan voi nähdä 18. maaliskuuta alkaen.

Toivon mukaan joku elokuvafestivaali puuttuu asiaan, jotta The Witch nähtäisiin Suomessakin isolta kankaalta. Kauhuelokuviin erikoistuneen Night Visions -festivaalin järjestäjien luulisi tarttuvan tilaisuuteen.

(Episodi/JH)

Aiheeseen liittyvät jutut