Kolmas Hobitti-elokuva sai uuden sotaa enteilevän nimen

Ilmeisesti There and Back Again, tai kotoisammin Sinne ja takaisin, ei ollut studiolle ja elokuvan tekijöille tarpeeksi myyvä nimi, sillä kolmannen ja viimeisen Hobitti-elokuvan nimi on nyt virallisesti vaihdettu. Tästä lähin The Hobbit: The Battle of the Five Armies on trilogian päätösosan virallinen nimi, joten kannattaa alkaa totutella nimihirviöön ennen lippuluukulle menemistä. Aikaisemmin huhuiltu The Hobbit: Into the Fire, jonka Warner Bros. myös on varannut, on luultavasti tulossa esimerkiksi videopelikäyttöön.

Nimenvaihdos sai jo aikaan huolestuneita kysymyksiä siitä, tullaanko viimeinen osa muodikkaasti jakamaan vielä kahteen osaan, kuten on tehty vaikkapa Harry Potterin ja Twilightin kanssa, mutta tästä ei kuitenkaan ole kyse, vaikka studiot kovasti haluavatkin kiinnittää huomiota trilogioidensa viimeisiin osiin ja niiden tuomiin dollareihin.

Ohjaaja Peter Jackson kommentoi nimenvaihdosta sanomalla, että nyt kun tarina on jaettu kolmeen elokuvaan ja rakenne muuttunut, ei There and Back Again enää tuntunut oikealta. Jackson puhui asiasta studion kanssa, ja lopulta nimeksi tuli The Battle of the Five Armies.

Kolmas Hobitti-elokuva saa ensi-iltansa joulukuun 17. päivä.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut