Kotimainen näyttelijä on Hollywood-tähtien seassa illan leffassa – fantasiaelokuvassa myös kaksi entistä Bond-tyttöä

IMDb-arvosana on 6,1.

13.3.2021 15:03

Illalla esitetään televisiosta elokuva Hannu ja Kerttu: Noitajahti (2013).

Pihla Viitala on vauhdikkaan, toiminnalla ladatun seikkailun yhdessä pääroolissa Mina, jonka noitajahtiin erikoistuneet palkkionmetsästäjät Hannu (kaksinkertainen Oscar-ehdokas Jeremy Renner) ja Kerttu (Gemma Arterton) pelastavat Augsburgin kaupungin seriffin kynsistä. Samalla kaksikko ryhtyy jäljittämään noitaa, joka on siepannut kaupungin pikkulapsia aikomuksenaan heidän uhraamisensa. Elokuva on norjalaisohjaaja Tommy Wirkolan (Dead Snow) Hollywood-läpimurto, jolle hän työstää paraikaa jatko-osaa.

Episodin kahden tähden arvostelussa tuumittiin seuraavasti:

”On mainio oivallus kuvitella mitä tarujen hahmoille tapahtuu sen jälkeen, kun satu on päättynyt sanoihin ”ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti”. Hannun ja Kertun myöhemmän elämän tarina kuhisee mystiikkaa, noitia, peikkoja ja outoja aseita vaarallisia ihmishahmoja unohtamatta. Siksi onkin lähes anteeksiantamatonta, ettei elokuva onnistu lumoamaan katsojaa taikamaailmaansa.

Virhe numero yksi on sekoittaa satumaailmaan postmodernia toimintameininkiä. Konetuliaseet eivät luo tarantinomaista anakronismia, vaan kuvallisen ja käsitteellisen maailman välinen ristiriita on vain katsomiskokemuksesta hereille ravistavaa sekasotkua. Toinen moka on antaa kokemattoman ohjaajan projektiin kokeneita – mutta ilmeisesti akuutissa rahapulassa olevia – isoja nimiä.”

Pääosissa nähdään Viitalan, Rennerin ja Artertonin lisäksi Famke Janssen, Derek Mears ja Peter Stormare. Sekä Arterton että Janssen ovat näytelleet aiemmin Bond-elokuvissa. Arterton Quantum of Solacessa (2008) ja Janssen 007 ja kultainen silmä (1995) -elokuvassa.

Elokuva näkyy Herolta kello 21.10. Alla traileri.

Tulevat lähetykset:

YouTube video