Kotimaisen suosikkielokuvan jatko on nyt varmaa – Häjyt 2 kuvataan tänä vuonna

Näyttelijäkaartia ei ole vielä julkistettu.

21.3.2024 08:00

Häjyt-elokuvan jatko-osa nytkähti merkkittävästi eteenpäin, kun Suomen elokuvasäätiö julkisti maanantaina tukipäätöksiään.

Häjyt 2 sai Elokuvasäätiöltä 500 000 euron tuotantotuen, mikä sinetöi lopullisesti, että elokuvaa päästään kuvaamaan. Häjyt 2:lle myönnetty raha on malliltaan 50/50-tukea. Sitä jaetaan elokuville, joiden rahoituksesta vähintään puolet on varmistunut.

50/50-tuen myöntäminen edellyttää, että kuvaukset aloitetaan saman vuoden aikana.

Elokuvan tuottajana toimii ensimmäisen osan tapaan Solar Filmsin Markus Selin ja ohjaajana Aleksi Mäkelä.  Alkuperäisessä elokuvassa näyttelivät pääosia Samuli Edelmann ja Juha Veijonen, mutta nyt heidät korvaa uusi sukupolvi.

Samuli Edelmann ja Juha Veijonen häjyilivät vuoden 1999 elokuvassa.

Markus Selinin mukaan elokuvan työnimenä on Häjyt 2: The New Generation, mutta näyttelijäkaartia ei ole vielä julkistettu. Juonikuvaus on kuitenkin selvillä.

Uuden elokuvan päähenkilö Konsta on juuri vapautunut vankilasta ja palannut omiensa pariin lakeuksille. Menneisyyden kaunat ajavat hänet takaisin huumebisneksen pariin, vaikka lähipiiri yrittää pitää hänet kaidalla tiellä. Lopulta Konsta joutuu kohtaamaan menneisyytensä yllättävällä tavalla ja tekee loppuelämänsä ratkaisun.

Elokuvaa kuvataan samoissa maisemissa kuin alkuperäistäkin eli Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla, erityisesti Kauhavalla.

Selin on kertonut Ylen haastattelussa, että mukaan on otettu eteläpohjalaisia elokuvantekijöitä. Menestyselokuva Lapua 1976:n tekijät Toni Kurkimäen johdolla tuovat mukanaan paikallista osaamista ja varmistavat, että murretta puhutaan oikein.

Vuonna 1999 ilmestynyt alkuperäinen Häjyt oli suurmenestys, ja se keräsi elokuvateattereissa 330 000 katsojaa.

Häjyt 2 tulee näillä näkymin teattereihin vuonna 2025.

Lue myös: Toimintahitti Sisun jatko-osa sai lähes miljoonan euron tuotantotuen – Elokuvasäätiö tukee myös Anna Erikssonin uutta elokuvaa