Kulttiohjaaja pistää Hollywood-tähdille luun kurkkuun – Lapsilta kielletty traileri elokuvasta Maps to the stars

15.4.2014 17:59

Bodyhorrorilla uransa luonut David Cronenberg on tehnyt onnistuneen paluun ja saanut filmografiaansa paljon uusia tuulia viimeisen vuosikymmenen aikana. Ohjaajan uusimmasta elokuvasta Maps to the Stars on vasta ilmestynyt uusi traileri, joka näyttäisi tuovan taas jotain uutta pöytään.

Intensiivinen, uhkaa ja seksuaalisuutta pursuileva traileri antaa maistiaisen satiirista, joka lupaa Hollywoodin tähtien kautta kertoa koko länsimaisen kulttuurin rappiosta. Maps to the Stars kertoo Weissin perheestä, johon kuuluu kaksi lapsitähteä, joista toisella on huumeongelma ja toinen on vasta hoidosta palannut pyromaani, sekä heidän vanhemmistaan, joilla lienee omat ongelmansa.

Maps to the Stars -elokuvassa näyttelevät mm. Julianne Moore, Mia Wasikowska, John Cusack, Robert Pattinson, Olivia Williams, Sarah Gadon ja Evan Bird. Käsikirjoituksesta on vastannut Bruce Wagner, joka kirjoitti käsikirjoituksensa pohjalta myös romaanin nimeltä Dead Stars.

(Episodi/ML)

 

Lisää luettavaa