Kulttitoimintakomedia saamassa jatkoa – Kung fua, hurttia huumoria ja villiä toimintaa

Jatkoa tekeillä 15 vuotta alkuperäisleffan jälkeen.

13.2.2019 18:39

Hullu Kung Fu Hustle sai ensi-iltansa vuonna 2004. Se on kuin sekoitus Tarantinon ja Guy Ritchien alkupään tuotantoja ja Hong Kong -toimintaa. Kaiken kruunaa vinksahtanut huumori. Leffa nauttiikin nykyään kulttistatuksen virkaa.

Leffan tähti Steven Chow paljasti juuri, että Kung Fu Hustle 2 on tuotannossa.

– Kyllä! Mutta leffa ei ole niinkään Kung Fu Hustle 2, sillä se sijoittuu moderniin maailmaan. Leffa tapahtuu ulkomailla ja se on kokonaan oma juttunsa. Se tehdään kuitenkin aivan samaan tapaan kuin Kung Fu Hustle.

Chow kertoi myös, ettei halua olla elokuvan tähti, koska ei osaa enää tapella niin hyvin. Hän voisi kuulemma olla mieluummin jokin hahmo, joka hakataan.

Alkuperäisleffa tapahtuu 1930-luvun Shanghaissa. Jatkoa piti tulla jo vuonna 2006. Sen tekeminen alkoi 2005, mutta yhtäkkiä leffan tuotanto keskeytettiin.

Lähde: Daily Mail

Lisää luettavaa