Nyt paljastui kuka näyttelee Bruce Leetä Quentin Tarantinon uudessa elokuvassa

Once Upon a Time in Hollywood saa ensi-iltansa 26.7.2019.

ABC:n ja Marvelin kammottavan vastaanoton saaneesta Inhumans-sarjasta ja Street Fighter: Assassin’s Fist -leffasta tuttu Mike Moh on kiinnittänyt itsensä Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood -elokuvaan.

Moh näyttelee elokuvassa kungfu-legenda Bruce Leetä, jonka roolin sanotaan kuitenkin olevan varsin pieni, sillä tarinassa riittää hahmoja jo ennestään. Leellä oli kuitenkin synkkä osansa Sharon Taten murhan jälkeisissä tapahtumissa, sillä jonkin aikaa ohjaaja Roman Polanski uskoi erheellisesti Leen olleen syyllinen Taten kuolemaan.

Moh on itse tunnustautunut valtavaksi Bruce Lee -faniksi, joten rooli lienee näyttelijälle mieluinen.

Lähde: The Wrap

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut