Kummisedästä tuttu Abe Vigoda kuollut – luultiin kuolleeksi jo 1982

26.1.2016 23:58

Ensimmäisestä Kummisetä-elokuvasta tunnettu Abe Vigoda on kuollut. Vigodan tytär on vahvistanut uutisen, mutta ei ole kertonut kuolemansyytä julkisuuteen. Vigoda oli kuollessaan 94-vuotias.

Vigoda teki pitkän uran television ja elokuvien parissa. Uransa alkupuoliskolla hänen työtään ei juurikaan noteerattu mutta jälkipuoliskolla arvostus oli lähes yksimielistä. Hänet tunnetaan erityisesti roolistaan Salvatore Tessiona elokuvassa Kummisetä.

Kuolemasta lukiessaan monet elokuvanystävät saattavat suhtautua uutiseen skeptisesti, koska kyseessä ei ole ensimmäinen kerta kun Vigodan kuolemasta on kerrottu mediassa. Vuonna 1982 People-lehti uutisoi Vigodan kuolemasta samalla kun näyttelijä oli esiintymässä Calgaryssa. Vuonna 1987 sama virhe tapahtui uudelleen, kun paikallisen tv-kanavan toimittaja New Jerseyssa viittasi näyttelijään sanoin ”edesmennyt Abe Vigoda”.

Tapausten takia Vigodan kuolemasta tuli yleinen vitsin aihe ja myös Vigoda suhtautui virheellisiin uutisiin pettämättömällä huumorilla. Vuonna 1982 hän poseerasi Variety-lehden kuvissa ruumisarkussa kyseisen People-lehden kanssa. Vigodan virheellisistä kuolinuutisista vitsailtiin myöhemmin mm. elokuvassa Good Burger, jossa Vigodan esittämä Otis toteaa: ”Minun olisi pitänyt kuolla jo vuosia sitten.” David Lettermanin ohjelmassa vuonna 1988 hänen piti todistaa oma elossaolonsa puhaltamalla peiliin

Lähde: Washington Post

(Episodi/JA)

Lisää luettavaa