Kun näyttelijöillä on liikaa aikaa, syntyy maailmanlopun bileet

2.4.2013 21:01

James Francon, Seth Rogenin ja muiden itseään näyttelevien velikultien This Is the End -rakkauslapsesta on julkaistu uusi traileri.

Maailmanloppua, irvailua, perversioita ja Pineapple Express – ohutta yläpilveä (2008) ja Superbad (2007) -elokuvista tuttuja kasvoja kierrättävä This Is the End on käsikirjoittaja Evan Goldbergin ensimmäinen ohjaustyö. Avukseen muun muassa mainitut Pineapple Express ja Superbad -elokuvat kynäillyt Goldberg saa komedianäyttelijänä paremmin tunnetun ja itsekin ohjauksen ensikertalaisen, Seth Rogenin.

Francon ja Rogenin lisäksi muun muassa Jay Baruchel, Jonah Hill, Danny McBride ja Paul Rudd ovat mukana, kun näyttelijöiden pirskeet loppuvat ympärillä tapahtuvan maailmanlopun ja avaruusinvaasion takia. Trailerin perusteella nynnylauma tarvitsisi tuekseen pari alienrotuja aiemminkin kohdannutta näyttelijää, kuten Sigourney Weaverin ja Tom Cruisen.

This Is the Endin traileri alla.

This Is the End saa ensi-iltansa suuren lätäkön takana tänä kesänä. Suomeen elokuva rantautunee vasta syksymmällä.

(Episodi/JS)

Lisää luettavaa