Kuudes aisti -ohjaajan elokuvassa Hannu ja Kerttu -satu kääntyy kauhuelokuvaksi

11.9.2015 09:50

Elokuvantekijä M. Night Shyamalan, joka on saanut Oscar-ehdokkuudet ohjauksesta ja käsikirjoituksesta (Kuudes aisti, 1999), palaa juurilleen lasten perinteisistä peloista kauhua ammentavassa The Visit -trillerissä. Siitä huokuu perinteisten satujen arvaamaton maailma, etenkin Grimmin veljesten karmiva Hannu ja Kerttu -tarina.

Teksti Johanna Juntunen, San Diego
Kuvat: Universal Pictures

– Tietyssä mielessä pidän elokuvaa nykyajan satuna. The Visitissa on suora viittaus Hannuun ja Kerttuun, joka on klassisten satujen tapaan hyvin synkkä ja pelottava. Jo matkaaminen outoon paikkaan tapaamaan isovanhempia, joita lapset eivät ole koskaan nähneet, on perinteinen lähtökohta sadulle, Shyamalan kertoo Comic-Conissa San Diegossa.

Kuudennen aistin ohella muun muassa elokuvat Signs ja Kylä ohjanneen Shyamalanin satu alkaa siitä, kun yksinhuoltajaäiti (Kathryn Hahn) vie lapsensa viikon kestävälle vierailulle isovanhempiensa luo syrjäiselle maatilalle. Kaikki näyttää aluksi sujuvan normaalisti, vaikka lapsia hieman ihmetyttää isovanhempien (Deanna Dunagan ja Peter McRobbie) sääntö, jonka mukaan lapset eivät saa tulla ulos huoneestaan puoli kymmenen jälkeen illalla. Pian herttaiset vanhukset muuttuvat karmiviksi, kun lapset alkavat epäillä, että he ovat sekaantuneet johonkin hämäräperäiseen. Mahdollisuudet selviytyä vierailusta hengissä pienenevät, etenkin kun äiti, joka ei ole puhunut vanhemmilleen vuosiin, ei ota lastensa hätäpuheluja vakavasti.

visit_2Elokuvan tuotti yhdessä Shyamalanin kanssa Jason Blum, joka on tuottanut myös kolmella Oscarilla palkitun Whiplash-elokuvan (2014). Blum kuuluu myös tämän hetken menestyneimpien indiekauhusarjojen kuten Paranormal Activity, Puhdistuksen yö ja Riivattu tuottajiin.

– Jason Blum on mielestäni yksi omintakeisimmista kauhuleffojen tuottajista. Hän halusi tuottaa elokuvan, kun olin näyttänyt hänelle muutamia kohtauksia. Blum tuo tähän lajityyppiin inhimillisyyttä, mikä on myös minulle hyvin tärkeää. Hahmoissa on oltava aitoutta ja heistä kumpuavassa tarinassa realismia. Mikään ei saa olla laskelmoitua.

Shyamalan on viime vuosina itsekin toiminut tuottajana projekteissa, joita hän ei ole käsikirjoittanut. Näistä uusimpiin kuuluu koukuttava Wayward Pines. Matt Dillonin ja Carla Cuginon tähdittämän tv-sarjan hyytävä ensimmäinen kausi päättyi heinäkuussa Yhdysvalloissa. Shyamalan on sarjan vastaava tuottaja, ja hän myös ohjasi sen ensimmäisen jakson. Yleensä ohjaaja-käsikirjoittaja pitää kuitenkin kaikki ohjat omissa käsissään. The Visit syntyi pitkän suunnittelun tuloksena, ja Shyamalan halusi ehdottomasti itse ohjata sen elokuvaksi.

– Kirjoitan koko ajan ideoita muistivihkooni. Palasin vähän väliä muistiinpanoihini, joita olin tehnyt The Visit -tarinaan liittyen. Perustin The Night Chronicles -yhtiön, joka tuottaa ideoihini perustuvia kauhuelokuvia, joita en itse ohjaa, mutta tätä tarinaa en halunnut antaa kenellekään muulle. Mitä enemmän ajattelin The Visitiä, sitä enemmän halusin ohjata sen.

Elokuvassa on kauhun vastapainoksi paljon mustaa huumoria, sillä elokuvantekijä uskoo, että huumorin avulla voi selvitä monesta hankalasta tilanteesta.

– Trillerit ovat intohimoni. Pidän ihmisten pelottelusta ja jännityksen luomisesta, mutta en halua, että elokuvani ovat sitä samaa koko ajan. Väliin pitää mahtua myös kevyempiä jaksoja. Esimerkiksi Kylä oli pohjimmiltaan romanttinen elokuva, eli yhdistän elokuvissani eri tyylilajeja.

Shyamalan löysi kotikaupunkinsa Philadelphian läheltä kuvauspaikaksi sopivan maalaistalon, jossa koko elokuva kuvattiin.

– Kuvasimme siellä kuusi kuukautta hyvin pienellä budjetilla. Käytimme hyväksemme kaikkea mahdollista ja olimme valmiita kuvaamaan hetken varoitusajalla, jos huomaisimme jotain mielenkiintoista. Esimerkiksi ensimmäisenä kuvauspäivänä katon räystäiltä roikkui valtavan pitkiä jääpuikkoja, joten kuvasimme ne välittömästi. Siitä juontui koko kuvausten henki. Joskus tiukka budjetti pakottaa luovempaan ajatteluun. Olen sitä mieltä, että mitä minimalistisemmin elokuva on kuvattu, sitä tehokkaampi se on. Olen aina tehnyt trillerini tämän periaatteen mukaan.

Shyamalan tekee aina myös tarkan kuvakäsikirjoituksen elokuviinsa. Tässä tapauksessa hän joutui suunnittelemaan jokaisen kohtauksen hyvin huolellisesti.

– Kun kirjoitin käsikirjoitusta, mielessäni oli jo siinä vaiheessa, miten kuvaisin elokuvan. Se auttoi varsinaisen kuvakäsikirjoituksen tekemistä. Koska kyse on dokumentin tyyppisestä elokuvasta, kohtausten oli palveltava ikään kuin Beckyn kuvaaman materiaalin tarpeita. Juonta ajatellen ei ollut mitään syytä kuvata elokuvaa filmille.
visit
Shyamalanin omiin elokuvasuosikkeihin kuuluu monia kauhu-ja trilleriklassikkoja.

Manaaja on ykkönen, sitten tulevat Psyko, Tappajahai, Alien ja Linnut. Pelottavien elokuvien viehätys piilee siinä, että kun niitä katsoo muiden kanssa, kyse on jaetusta ja yhdistävästä kokemuksesta kaiken kiljumisen ja nauramisen myötä. Kun niitä katsoo yksin kotona, kokemukseen liittyy enemmän pelkoa.

Intiassa lääkäriperheeseen syntynyt Shyamalan on tuntenut trillerien tyylilajin omakseen jo pienestä pitäen.

– Olen pelotellut vanhempiani ja serkkujani lapsesta asti, jonka takia jouduin usein vaikeuksiin. Laitoin kerran nuken sohvalla nukkuvan serkkuni tyynyn alle ja odotin puoli tuntia sohvan alla, kunnes hän nukahtaa. Kuiskasin sitten hiljaisella äänellä, että ”tule leikkimään kanssani”. Serkkuni on edelleen traumatisoitunut tapauksen johdosta, nauraa Shyamalan.

Elokuvantekijä halua käyttää elokuvissaan taustamusiikkia niin vähän kuin mahdollista. Hän suosii musiikin sijaan äänitehosteita.

– Musiikki johtaa katsojia tiettyyn tunnetilaan joskus hyvinkin vahvasti. Esimerkiksi Manaajassa on musiikkia vain 45 sekuntia, vaikka tuntuu, että sitä on paljon enemmän. Tässäkin elokuvassa mietin tarkkaan ovien narahdukset ja muut äänitehosteet, enkä halunnut taustamusiikkia huojentamaan tai lisäämään katsojien pelkoa.

Lisää luettavaa