Kuuluisa ohjaaja Tom Cruisen pelottelemista journalisteista: ”Hävetkää!”

28.8.2015 04:00

Oscar-palkittu käsikirjoittaja-ohjaaja Paul Haggis kritisoi journalisteja, jotka ovat suostuneet Tom Cruisen asettamiin ehtoihin, mikäli haluavat haastatella häntä.

Aina siitä lähtien, kun HBO julkaisi skientologiasta kertovan paljastusdokumentin Going Clear, Tom Cruise on ollut kommentoimatta skientologiaa koskevia kysymyksiä. Mission Impossible – Rogue Nation -elokuvan pressikiertueen aikana toimittajilla oli mahdollisuus kysyä skientologiasta Cruiselta, mutta kukaan ei uskaltanut.

– Se ei ole hänen vikansa, mutta hänen PR-ihmisensä ovat todella nokkelia. En ymmärrä miten journalistit voivat kutsua itseään journalisteiksi, jos he eivät ole tarpeeksi rohkeita kysyäkseen kysymyksiä. Eli kuinka iso elefantti huoneessa pitää olla ennen kuin kysyt asiasta, Haggis ihmetteli.

The Wrapin mukaan ohjelmien ja julkaisujen täytyi suostua olemaan kysymättä Cruiselta skientologiasta pressikiertueen aikana, jos haluavat haastattelun. Kieltolistalla olivat myös seurusteluun ja tyttäreen liittyvät kysymykset.

Paul Haggis toisaalta ymmärtää Cruisea, mutta uskoo myös, että oikean journalistin pitäisi kysyä oikeita kysymyksiä.

– On olemassa tärkeämpiäkin asioita kuin elokuvan promoaminen. Se oli niin häiritsevän selvää. Huoneessa on elefantti, mutta kukaan toimittajista ei huomioi sitä. Miksi? Olet siinä vaiheessa pelkkä PR-henkilö. Hävetkää.

Dokumentti perustuu Lawrence Wrightin kirjaan Going Clear: Scientology, Hollywood and Prison of Belief. Se on ehdolla seitsemän Emmy-palkinnon voittajaksi.

Kuva: Wikipedia

Lähde: Franchise Herald

(Episodi/MLE)

Lisää luettavaa