Legendaarisen The Crow’n uusioversion kuvaukset jäissä – päätähti jätti projektin

16.6.2015 14:15

Tv-sarja Boardwalk Empirestä kuuluisuuten noussut Jack Huston on jättänyt The Crow -uudelleenfilmatisoinnin pari viikkoa ennen kuvausten alkua. Syyksi on ilmoitettu aikatauluongelmat.

Ohjaaja Corin Hardy kertoo seuraavaa: ”The Crow on mahtava projekti. Olemme onnekkaita, että meillä on tarpeeksi aikaa ja kärsivällisyyttä tehdä kaikki oikein. Odotamme innoissamme, että voimme paljastaa uuden pääosanäyttelijän nimen ja voimme aloittaa kuvaukset.”

Ainakin Mad Max: Fury Roadissa nähty Nicholas Hoult ja Murtumattoman Jack O’Connell ovat ehdolla uudeksi Eric Draveniksi. Myöskin Forest Whitakerin osallisuudesta projektiin huhuillaan.

Lähde: Variety

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa