Legendaarisesta yhtyeestä sarja – Bändin nokkamies uhkaa oikeusjutulla: ”Kaikkein epäkunnioittavinta p*skaa”

Oscar-voittaja luotsaamassa.

28.4.2021 14:01

Rolling Stone uutisoi, että Oscar-palkittu ohjaaja Danny Boyle tuottaa ja ohjaa minisarjan legendaarisesta Sex Pistols -yhtyeestä. Sarja kulkee nimellä Pistols. Bändin alkuperäinen nokkamies ei kuitenkaan ole sarjasta vakuuttunut.

”Minusta se on kaikkein epäkunnioittavinta paskaa, jota olen joutunut kestämään”, John Lydon sanoo. Hänet tunnettiin aiemmin taiteilijanimellä Johnny Rotten.

”He palkkasivat näyttelijän näyttelemään minua, mutta mitä näyttelijä työstää? Ei ainakaan minun hahmoani. Tämä ei voi mennä muualle kuin oikeuteen”, Lydon uhkaa.

Hän kertoo myös, että Boyle ei ole ottanut minkäänlaista yhteyttä häneen ennen kuvausten alkua. ”Sori, luulet että voit kävellä ylitseni, mutta niin ei tule tapahtumaan. Ei ilman valtavaa, jättimäistä v*tun tappelua. Olen Johnny, ja kun sekaannut bisneksiini, sen tulokseksi tulee katkera loppu. Se on häpeällistä”, Lydon meuhkaa.

Sarjan tiedottaja sen sijaan sanoo, että Lydoniin yritettiin olla yhteydessä, mutta suoraa yhteyttä ei saatu.

Lisää luettavaa