Lordi-dokumentti tulee syksyllä – luvassa tarkoin varjeltuja salaisuuksia

19.6.2014 09:32

Ensi syyskuussa koko kansalla on mahdollisuus kurkistaa säälimättömän musabisneksen kulissien taakse sekä salaperäisen kansallissankarin ajatusmaailmaan ja läheisiin. Monsterimies -dokumenttielokuva sisältää paljon ennennäkemätöntä ja tarkoin varjeltua materiaalia Lordi -yhtyeestä ja sen taustoista, luvataan elokuvayhtiön tiedotteessa.

Tiedotteen mukaan elokuvassa nähdään kaunistelematta ja kouriintuntuvasti musiikkibisneksen raakuus – koko kansan suosiota nauttivan yhtyeen loisto, piinallinen unholaan vaipuminen ja ankara työ uuden nousun toivossa.

Tuottajien mukaan kyseessä on ainoa virallinen dokumenttielokuva ”Lordista, suomalaisesta kansallissankarista, luovasta hirviönerosta, joka voitti bändeineen Suomelle ensimmäisen Euroviisu-tittelin.”

Elokuvassa kerrotaan miten bändin johtohahmo Mr Lordi, rovaniemeläinen Tomi on kokenut suuren menestyksen ja massojen hyväksynnän. Kahden vuoden jälkeen Lordista on tehty kaupallinen brändi, mutta Tomi kärsii totaalisesta romahduksesta eikä pysty luomaan uutta. Paine onnistua on suuri sekä fanien että suuren yleisön taholta.

Onnistuuko Tomi vaikeuksien keskellä pitämään hirviöyhtyeensä kasassa ja löytämään lapsenomaisen luomisen ilon ratkaisevan tärkeää uutta Lordi levyä varten? Elokuvassa seurataan yksinoikeudella suositun hirviöbändin vaikeaa arkea esirippujen takana ja nähdään ainutlaatuista, ennennäkemätöntä arkistomateriaalia hirviöunelman syntyvaiheista Tomin lapsuusvuosilta.

Tomi vannoo ikuista uskollisuutta kasariheville eikä koskaan aio kasvaa aikuiseksi. Elokuva kertoo luomisen vimmasta, ja rohkeudesta olla juuri sitä mihin itse uskoo, vaikka hevimonsteri 1980-luvulta ei olisikaan enää muodikkain juttu maailmassa.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Antti Haase. Ensi-ilta on 26.9.2014.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa