Homeroksen Odysseia on aikansa supersankaritarina. Se on fiktiivinen seikkailu, jossa on monenlaisia mytologisia ja yliluonnollisia aineksia.
Siitäkin huolimatta tietyt voimat ovat ottaneet fiktiivisestä tarinan pohjalta tehdyn elokuvan kulttuurisotiensa aseeksi. Lupita Nyong’on roolittaminen maailman kauneimmaksi naiseksi, Troijan Helenaksi, on aiheuttanut huomattavan määrän ”keskustelua” sosiaalisessa mediassa.
Lue myös: Christopher Nolan selitti miksi räppääminen on olennaista The Odyssey -elokuvan tarinalle
Lue myös: Christopher Nolan vastasi The Odyssey -kritiikkiin
Myös räpin lisääminen elokuvaan on aiheuttanut melkoisen ilmaisutulvan ihmisiltä.
Emmekä ole vielä päässeet edes Elliot Pagen mysteerirooliin, joka on mitä luultavimmin Kreikan suurin soturi, Akilles tai Akhilleus. Siitäkö se some sitten viimeistään repeää.
Esimerkiksi Elon Musk väittää Nolanin palkanneen Nyong’on pelkästään sen takia, että ”Nolan haluaa voittaa palkintoja”.
Sikäli Musk on oikeassa, että elokuvien pitää täyttää tietyt vähemmistövaatimukset, jotta se voisi saada edes parhaan elokuvan ehdokkuuden.
Toisaalta elokuvaan ei palkattu ensimmäistäkään kreikkalaista näyttelijää, mikä on taas aiheuttanut närää Kreikassa. Kyse on kuitenkin tarinasta, joka sijoittuu antiikin Kreikkaan.
Nyong’o oli Elle-lehden haastattelussa, jossa hän puhui roolituksestaan elokuvassa, jota hän kutsuu ”mytologiseksi tarinaksi”.
– Tuen vahvasti Chrisin näkemystä ja sitä tarinan versiota, jonka hän elokuvassa kertoo. Näyttelijäkaartimme on representatiivinen ja heijastaa maailmaa sellaisena kuin se on, Nyong’o jatkoi.
– Enkä aio käyttää aikaani puolustuspuheen rakentamiseen. Kritiikkiä tulee riippumatta siitä, reagoinko siihen tai en.
– The Odyssey on poikkeuksellisen mittava kokonaisuus, joka ulottuu maailmojen yli. Siksi myös näyttelijäkaarti on sellainen. Olemme osa aikamme eeppistä kertomusta, hän lisäsi ja totesi lopuksi, että ”kauneutta ei voi näytellä”.
Ensi-ilta 17. heinäkuuta.
Lähde: Film News