Nyt on todiste sille, että fanien joukkovoimalla saadaan ihmeitä aikaan! Kulttileffa The World’s End tulee sittenkin teattereihin – kiitos aktiivisen fanijoukon.
Edgar Wrightin ohjaaman komedian syksyksi kaavailtu Suomen ensi-ilta peruttiin, mikä oli suuri pettymys monille elokuvafaneille Episodin toimitus mukaan lukien. Syynä oli yksinkertaisesti se, että elokuvalle ei uskottu löytyvän riittävästi yleisöä. Episodin toimituksessa oltiin eri mieltä. Järjestimme kampanjan, jossa pyysimme vetoamaan elokuvan teatterilevityksen puolesta. Tavoitteena oli 2500 Facebook-tykkääjää. Se ei aivan toteutunut, mutta tykkääjiä kertyi silti lähes 2000. Tämäkin määrä oli sen verran muhkea, että se teki vaikutuksen Finnkinoon.
– Tykkääjien määrä vakuutti meidät lopullisesti siitä, että elokuvalla on tarpeeksi faneja ja se halutaan nähdä nimenomaan elokuvateattereissa, Mika Nieminen Finnkinon teatterilevityksestä ilmoitti Episodille. Cornetto-trilogian fanien päättäväisyys ja aktiivisuus palkitaan 8. marraskuuta, kun The World’s End tulee Suomessa valkokankaille.
Maailmanloppu tulee siis sittenkin – kiitos leffafanit!