Mahtaakohan harmittaa? Tämä The Wire -sarjan näyttelijä kieltäytyi roolista Game of Thronesissa

Olisi varmaankin kannattanut suostua.

25.7.2017 17:04

Parhaiten The Wire ja The Affair -sarjoista tunnettu Dominic West myönsi aikanaan vuonna 2012 haastattelussa, että hänelle tarjottiin roolia Game of Thrones -sarjasta. Hän joutui kuitenkin kieltäytymään.

West kieltäytyi roolista, koska olisi joutunut eroon perheestään liian pitkäksi aikaa. Häntä kuitenkin kadutti jälkeenpäin.

– Veljenpoikani ja hänen isänsä sanoivat: ”Samperi, Game of Thrones on tällä hetkellä ainut hyvä sarja!” Sen jälkeen minusta tuntui kauhealta, koska olin juuri sanonut heille ei, West sanoi.

Tähti ei muistanut hahmonsa nimeä, mutta sanoi sen olleen iso ja hyvä rooli. Kuvauksissa hänen olisi pitänyt viettää aikaa kuusi kuukautta.

Elokuvarintamalla West nähdään muun muassa Tomb Raider -elokuvassa vuonna 2018.

Lähde: Cheat Sheet

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia