Manaaja-ohjaaja teki uuden manausleffan – tai siis dokumenttielokuvan oikeasta manauksesta, joka sai ohjaajan kauhun partaalle

William Friedkinin ohjaama Manaaja on yksi ikonismipa kauhuleffoja kautta aikojen. Nyt Friedkin on palannut manaaja-aiheen pariin uuden dokumenttielokuvansa kanssa.

8.9.2017 14:30

The Devil and Father Amorth näytettiin hiljattain Venetsian filmifestivaaleilla. Dokumentti näyttää kuinka viime vuonna kuollut isä Gabriele Amortha suorittaa yhdeksännen manauksen italialaisella naiselle. Friedkin kuvasi koko tapahtuman, joka pelästytti hänet perinpohjaisesti.

”Se oli aivan kammottavaa”, Friedkin paljasti Varietyn haastattelussa. ”Olin ensin kauhuissani siitä mitä voi tapahtua, mutta lopulta tunsin empatiaa naisen tuskaa ja kipua kohtaan.”

Friedkin oli ainoa ulkopuolinen manausrituaalissa ja käytti kuvauksissa pelkkää paikoillaan seisovaa kameraa.

Italialaisnainen oli läpikäynyt jo kahdeksan manausta ennen kuvauksia. Ne olivat kestäneet kuukauden ajan.

Friedkin konsultoi yhdysvaltalaisia tiedemiehiä ja he sanoivat, etteivät ole koskaan nähneet mitään tämän kaltaista.

”Konsultoin neurologeja, aivokirurgeja, parhaita alallaan USA:ssa. Aivokirurgeilla ei ollut minkäänlaista aavistusta, mikä naisen vaiva voisi olla. Yksikään heistä ei olisi suositellut leikkausta dokumentin pohjalta. He uskovat, että kaikki syntyy aivoissa, mutta he eivät ole ikinä nähneet tämän kaltaisia oireita.”

”Psykiatrit taas kertoivat, että nykyään psykiatria tunnustaa demonisen riivauksen. Sen nimitys on dissosiatiivinen identiteettihäiriö eli kansankielellä demoninen riivaus. Jos potilas tulee heidän luokseen kertomaan, että hänet on riivattu, psykiatrit yrittävät kaikkensa parantaakseen potilaan jopa lääkkeiden avulla. Ja he kutsuvat mukaan myös manaajan.”

Tässäkö vuoden kiinnostavin dokumentti?

Kuvassa isä Gabriele Amortha.

Lisää luettavaa