Massiivinen Fast & Furious -sarja laajentuu megalomaaniseksi – Tätä tulemme näkemään

Seitsemäs Fast & Furious -leffa oli jättimenestys. Eikä aivan turhaan, sillä se edustaa aikamme vauhdikasta toimintaviihdettä. Lähes täydellinen elokuva sarallaan. Leffasarjaa ei kuitenkaan vaikuta hidastavan mikään, ei edes yhden pääosanäyttelijän kuolema.

Vaikka Paul Walker kuoli traagisesti auto-onnettomuudessa kesken seiskaleffan kuvausten, sarja jatkaa silti kasvamistaan. Furious 8 on tällä hetkellä esituotannossa ja sarja spin-offeja on suunnitteilla.

Fast & Furious kopioi Star Warsin mallia ja siirtää suositut hahmonsa myös spin-off-leffoihin, joissa kerrotaan näiden taustoja. Vin Diesel kertoo seuraavaa:

”Olemme kirjoittaneet tarinoita useammalle hahmolle. Olemme suunnitelleet tätä jo pidempään. Tämä on erittäin rikas sarja, ja aiomme kunnioittaa sitä sille kuuluvalla laadukkuudella.”

Leffat esittelevät meille aina suuren joukon toinen toistaan komeampia autoja, ison määrän hauskoja hahmoja ja pieniä sivutarinoita. Periaatteessa kolmas Furious, Tokyo Drif, on jo tällainen spin-off-elokuva. Se ei kuulu leffasarjan varsinaiseen kaanoniin, vaan on omalla ajanjaksollaan, omilla hahmoillaan sivussa pääsarjasta.

Tulevien leffojen hahmoja ei ole vielä paljastettu, mutta muutama mielenkiintoinen tyyppi sarjasta löytyy: vaikkapa ”The Rock” Johnsonin Luke Hobbs, Sung Kangin Han sekä Gal Gadotin Gisele.

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/NI)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut