Matthew McConaughey ei anna lastensa ottaa koronarokotetta – sanoo olevansa itse rokotettu

Interstellar

Not all right.

Oscar-voittaja Matthew McConaugheyn on veikattu astuvan kilpaan Teksasin kuvernöörin paikasta. Hän julkaisi vastikään myös kirjan Vihreää valoa, jossa käy läpi elämäänsä ja kertoo viisauksia ihan paolocoelhona.

Nyt McConaughey on otsikoissa, koska ei aio antaa lastensa ottaa koronarokotetta. Uutisesta kertoo muun muassa Huffington Post. Hän kertoi asiasta New York Timesin toimittajalle.

”Tällä hetkellä en rokota omiani. En voisi antaa käskyä rokottaa nuoria lapsia. Haluan edelleen lisää tietoa”, McConaughey sanoi. Viranomaisten mukaan rokote kannattaa antaa myös lapsille, koska koronavirus ei ole vaaraton lasten keskuudessakaan, ja voi tehdä pahaakin tuhoa keuhkoissa.

McConaughey kertoo, että on itse ottanut rokotteen. Hän myös korosti, että syy olla antamatta omien lastensa ottaa rokotetta ei ole salaliittoteorioissa. McConaughey kertoi myös, että perhe käy jatkuvasti testeissä, koska hänen immuunipuutteinen 90-vuotias äitinsä asuu heidän kanssaan.

YouTube video

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut