Etelä-korean pahin sarjamurhaaja toimi vuonna 2003 ensi-iltansa saaneen Oscar-voittaja Bong Joon-ho’n (Parasite) ohjaaman Memories of Murder -elokuvan inspiraationa. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat vuosien 1986 ja 1991 väliin, jolloin Etelä-Korean ensimmäinen sarjamurhaaja niitti tuhoa Hwaseongissa.
Lee Chun-jae myönsi maanantaina oikeudessa murhanneensa ja raiskanneensa 14 naista tuona aikana.
– En uskonut, että rikokset olisivat haudattuina loputtomiin, 57-vuotias Lee kertoi oikeudessa.
Lee jäi jo viime vuonna kiinni, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun mies myöntää syyllisyytensä julkisesti.
Yoon-niminen mies pidätettiin vuonna 1988 13-vuotiaan tytön raiskauksesta ja murhasta. Tapaus oli osa murhavyyhtiä.
Yoon vapautui vuonna 2008, 20 vuoden vankilatuomion jälkeen. Mies on vannonut aina syyttömyyttään.
Lee jäi viime vuonna kiinni uusien DNA-tutkimusten perusteella. Lee myönsi tappaneensa 13-vuotiaan tytön. Yoonin uusi oikeudenkäynti käynnistyi maanantaina.
Lee paljasti poliisin kuulustelleen häntä murhavuosien aikana. Hänellä oli jopa erään uhrin kello mukanaan, mutta poliisi halusi vain tietää miksei hänellä ollut henkilöllisyystodistusta mukana. Lee päästettiin pian sen jälkeen vapaaksi.
– En ymmärrä, miksen ollut epäilty. Rikokset tapahtuivat ympärilläni, enkä edes pyrkinyt peittelemään niitä, joten luulin jääväni kiinni helposti. Sadat poliisit tutkivat tapauksia. Törmäsin heihin jatkuvasti, mutta he kyselivät vain muista ihmisistä, Lee kertoi.
Lee kertoi, ettei hänellä ollut mitään syytä tappaa 13-vuotiasta tyttöä. Hän toimi pelkän mielijohteen perusteella.
– Olen kuullut, että moni ihminen on joutunut kärsimään rikosteni takia. Haluan pyytää anteeksi kaikilta heiltä. Saavuin todistajaksi, koska haluan, että uhrien perheet löytäisivät rauhan. Elän loppuelämäni katumuksessa.
Lee on ollut vankilassa vuodesta 1994. Hän raiskasi ja tappoi kälynsä samana vuonna.
Leen tekemät murhat ovat jo vanhentuneet, joten hän ei voi saada niistä syytteitä.
Bongin Memories of Murder kertoo murhien tutkinnan aikaisista pahoista virheistä. Elokuva pyörii tällä hetkellä elokuvateattereissa.
Alla traileri.
Lähde: CNN