Men In Black -elokuvat saavat spin-offin – lisäinfoa julki

”Uskollinen MiB-maailman ytimelle.”

2.10.2017 07:03

Men In Black -elokuvia on tehty jo kolme kappaletta. Nyt on luvassa niin sanottu spin-off-elokuva uusine hahmoineen, mutta joka sijoittuu samaan maailmaan.

Raportoidusti alkuperäisen elokuvan näyttelijä Will Smith ei liity projektiin millään lailla – eikä myöskään Tommy Lee Jones.

Käsikirjoittajana toimii Transformereista tutut Matt Holloway ja Art Marcum. Elokuvan perusidea on tiettävästi samaa tuttua kauraa – miehet mustissa puolustavat maapalloa ulkoisilta uhilta. Se on uutta, että tiettävästi näkökulma on maailmanlaajuinen, eikä elokuvan hahmot tule sijaitsemaan pelkästään Yhdysvalloissa.

Sony Pictures toivoo elokuvan uudistavan elokuvasarjan, mutta huomioivan myös vanhat elokuvat. Esimerkkinä Sony käytti Jurassic World -leffaa.

– On niin harvinaista lukea käsikirjoitus loppuun ja tietää, että pitelet käsissäsi elokuvaa. Art ja Matt ovat käsikirjoittaneet spin-offin,  joka on jotenkin uskollinen MiB-maailman ytimelle, mutta silti laajentaa maailmaa uusille urille, tuottaja Walter F. Pareks iloitsi.

Yhtenä tuottajana toimii itse Steven Spielberg. Ensi-illan on tarkoitus olla 17. kesäkuuta 2019.

Lähde: Metro, Independent

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia