Menestyskomedioiden ohjaaja puolustaa potkut saanutta Saturday Night Live-tähteä – Kertoo myös näkemyksiään Louis C.K:sta

Ymmärrystä löytyy.

29.11.2019 13:00

Exclaim uutisoi haastattelusta, jossa elokuvien 40 v. ja neitsyt, sekä Paksuna ohjaaja Judd Apatow jakaa ajatuksiaan kolmesta koomikosta: Shane Gillistä, Louis C.K:sta ja Aziz Ansarista.

Aiemmin tänä vuonna Gillis heitti homofobisia kommentteja, joista osa koski Apatow’ta itseään. C.K. ja Ansari ovat myrskyn silmässä MeToon vuoksi. Apatow sanoo kuitenkin ymmärtävänsä sekä heitä, että niitä jotka ovat toivoneet boikottia koomikoille. Gillis sai potkut Saturday Night Livesta, koska oli kutsunut Apatow’ta ”valkoiseksi h*nttikoomikoksi, joka on homompi kuin ISIS”.

”Kun se ilmeni, tein päätöksen pysyä keskustelun ulkopuolella. Se tuntui sellaiselta myrskyltä, ettei minun totisesti tarvinnut kommentoida sitä”, Apatow kertoo. C.K:ta kohtaan ei sen sijaan riitä aivan yhtä paljon ymmärrystä. ”On paljon helpompaa nauraa heikoimmille kuin katsoa heidän tuskaansa suoraan ja osoittaa rakkautta ja myötätuntoa. Louis C.K. on pelkkää vihaa ja katkeruutta nyt.”

Ansari sen sijaan hoiti seksuaaliset ahdistelusyytökset hyvin. ”Kunnioitan sitä mitä Aziz teki ja moni meistä toivoo, että Louis olisi tehnyt saman ensimmäisenä päivänä.” Ansari oli sanonut haluavansa oppia käyttäytymään jatkossa paremmin ja ettei halua ihmisten kokevan tuskaa hänen epäsopivan käytöksensä vuoksi.

Komedia ei hänen mukaansa ole vaarassa. ”Minusta tuntuu pahalta kaikkien puolesta, todella. Uskon, että koomikoilla on pääasiassa hyvät tarkoitusperät. Ja jopa he, jotka tekevät asioita joista ihmiset kiistelevät, yrittävät saada ihmiset iloiseksi ja ansaita elantonsa.”

Kuvassa Louis C.K.

Lisää luettavaa