Mestarietsivä pakenee pohjoiseen – Sherlock Holmes seikkailee kohta Suomessa!

Maailman kuuluisin salapoliisi ratkoo seuraavaksi rikoksia Lapin jylhissä maisemissa.

3.2.2017 16:10

Suomalais-amerikkalainen tuotantoyhtiö Snapper Films ja ohjaaja Juha Wuolijoki valmistelevat parhaillaan kotimaista versiota maailman kuuluisimman etsivän seikkailuista.

Projekti kulkee nimellä Sherlock North ja sen on tarkoitus käsitellä Arthur Conan Doylen luomaa Sherlock Holmesin hahmoa täysin uudesta näkökulmasta.

Vuonna 1903 julkaistussa kirjassaan Autio talo Doyle mainitsee Holmesin viettäneensä aikaa Skandinaviassa. Tarinassa mestarietsivä lavastaa oman kuolemansa ja pakenee arkkivihollistaan tohtori Moriartyä salanimen turvin kauas pohjoiseen.

Visiitistä mainitaan kirjassa vain sivumennen, eikä Doyle kuvaile tarkemmin käynnin yksityiskohtia. Wuolijoen sarja tulee keskittymään näihin Holmesin menetettyihin vuosiin.

– Kukaan ei ole aikaisemmin tehnyt tästä näkökulmasta mitään, vaikka kirjoista on valmistettu useita versioita. Olemme olleet yhteydessä Doylen perikuntaan ja idea on heidänkin mielestä hyvä, Wuolijoki kertoo.

Wuolijoki kuvailee sarjaa ”nordic noiriksi, jossa on humoristinen vivahde”. Tapahtumapaikkansa takia Holmes on itselleen täysin vieraalla maaperällä, jossa asiat eivät aina toimi hänelle tutulla tavalla.

– Hän on kuin kala kuivalla maalla, ohjaaja kertoo.

Sherlock North on tällä hetkellä käsikirjoitusvaiheessa, ja sitä työstää Wuolijoen lisäksi Jenny Dahlström. Sen on tarkoitus koostua kymmenestä tunnin mittaisesta jaksosta, ja siinä on koko sarjan mittainen jatkuva juoni.

Yle on mukana sarjan kehittämisessä. Käsikirjoittaja-ohjaaja-tuottaja Juha Wuolijoki on tullut tunnetuksi muun muassa elokuvista Joulutarina (2007) ja Hella W (2011).

Lisää luettavaa