Mikä ihmeen joukkorahoitus? Tämän luettuasi tiedät mitä saat, kun annat rahasi elokuvantekijöille

9.10.2013 09:50

Joukkorahoitus muuttaa tapoja, joilla elokuvia tuotetaan ja myydään. Faneille on tarjolla uusi rooli suosikkielokuvansa rahoittajana, markkinoijana ja testiyleisönä.

Teksti: Mikael Helenius

Elokuvien joukkorahoitus internetissä oli pitkään melko pientä puuhastelua, jolla ei ollut mitään tekemistä isojen elokuvatuotantojen kanssa. Veronica Mars muutti asian.

Vuosina 2004–2007 esitetty teinietsivästä kertonut sarja oli tyypillinen kulttihitti: pienen fanijoukon ja kriitikoiden rakastama sarja, joka ei kiinnostanut suurta yleisöä. Katsojia oli pari–kolme miljoonaa per jakso. Sarjan luonut Rob Thomas yritti sen päättymisen jälkeen saada sarjaan perustuva elokuva tuotantoon. Oikeudet omistanutta Warner Brosia se ei kiinnostanut.

Mielet muuttuivat, kun Thomas esitteli studiolle idean elokuvan joukkorahoittamisesta. Jos Thomas saisi kasaan puolitoista miljoonaa euroa, Warner Brosin pieni Digital Distributions -tuotantoyhtiö vastaisi elokuvan tuotannosta, markkinoinnista ja levityksestä.

Rahoituskampanja käynnistyi maaliskuussa. Puolitoista miljoonaa saatiin kasaan puolessa päivässä. Yhteensä elokuva keräsi yli neljä miljoonaa euroa 91 000 rahoittajalta.

Se on suurin minkään elokuvan keräämä joukkorahoitussumma. Samalla se herätti kritiikkiä ja kysymyksiä joukkorahoituksen luonteesta. Sopiiko joukkorahoitus myös tunnetuille ohjaajille ja isoille studioille? Kärsivätkö pienet ohjaajat, joille joukkorahoitus on ainoa keino tuottaa oma elokuva?

Mistä on kyse?

Joukkorahoituksessa tuotetta tai palvelua tarjoava taho pyytää ihmisiltä ennakkoon rahaa sen valmistamiseen. Vastineeksi rahoittaja saa esimerkiksi oheismateriaalia tai itse tuotteen. Elokuvien joukkorahoituksessa vastine voi olla juliste, dvd tai lippu ensi-iltaan. Suurimmat rahoitussummat voivat olla useita tuhansia euroja. Niillä voi saada nimensä elokuvan alkuteksteihin tuottajana tai jopa puheroolin elokuvassa. Rahoitus toteutetaan yleensä joukkorahoitussivuilla, joista tunnetuimpia ovat Kickstarter ja Indiegogo.

Sivustoilla rahoituksen hakijat esittelevät projektin faneille, jotka voivat rahoittaa sitä sivun kautta. Sivustot ottavat rahoituksesta oman osuutensa, joka on yleensä neljästä yhdeksään prosenttia. Myös maksupalvelun tarjoaja – Kickstarterin tapauksessa Amazon – ottaa omansa välistä.

Suosituimmat joukkorahoitussivustot perustettiin viime vuosikymmenellä. Ensimmäinen onnistunut elokuvan joukkorahoitus tapahtui kuitenkin jo 1990-luvulla. Vuonna 1996 yhdysvaltalainen Mark Tapio Kines työsti ensimmäistä pitkää elokuvaansa, romanttista komediaa nimeltä Foreign Correspondents. Kines työskenteli päivätyönään verkkosivujen suunnittelijana, ja hän loi myös sivun elokuvalleen.

Kines kuvasi elokuvaa ensin omilla säästöillään. Niiden loppuessa hän pyysi rahoitusta elokuvan sivuilla. Rahaa tuli yli 100 000 euroa lahjoituksina ja sijoituksina. Sijoittajat saivat osuuden elokuvan tuotoista. ”Internet on demokraattinen media, jossa kuka tahansa voi luoda menestyksekkään verkkosivun. Se on uskomaton mahdollisuus”, Kines sanoi Chicago Tribunelle vuonna 1999.

Avaruutta kohti

Espanjalainen scifi-elokuva El Cosmonauta on yksi tunnetuimmista joukkorahoitetuista elokuvista. Vuoteen 1967 sijoittuva elokuva kertoo kahdesta kosmonautista Neuvostoliiton avaruusohjelmassa.

Tekijät keräsivät elokuvalleen 400 000 euroa joukkorahoituksena ja sijoituksina elokuvan omalla sivustolla. Kokonaisbudjetti oli 860 000 euroa.

Viikkoa ennen kuvausten alkua yksityissijoittaja veti projektista 120 000 euroaan. Tekijät pyysivät verkossa rahaa elokuvan pelastamiseksi, ja kolmessa päivässä kasaan saatiin 130 000 euroa. Tekijät pitivät tiiviisti yhteyttä yleisöönsä. Käsikirjoitus oli kaikkien luettavissa, ja kuvauksia näytettiin suorana netissä tunnin päivässä.

Elokuva sai ensi-iltansa toukokuun 18. päivä – samanaikaisesti elokuvateattereissa, dvd:llä, televisiossa ja internetissä ilmaiseksi ladattavana. ”Aikaisemmin levittäjä päätti missä ja miten elokuvia katsotaan. Uuden teknologian myötä yleisö voi päättää itse”, ohjaaja Nicolás Alcalá perusteli brittiläisen Hungry Eye -lehden haastattelussa vuonna 2012.

Valuva raha

Veronica Marsin menestys innosti myös ohjaaja-näyttelijä Zach Braffia hakemaan rahoitusta uudelle elokuvalleen. Wish I Was Here keräsi yli kaksi miljoonaa euroa.

Braffin edellinen, toistaiseksi ainoa ohjaus oli suosittu indiedraamakomedia Garden State (2004), jonka pääosissa nähtiin Braff ja Natalie Portman. Braff mainostaa uutta elokuvaansa sen henkisenä jatko-osana. Kampanjasivuilla Braff kertoi, että olisi saanut elokuvalle myös tavanomaisen rahoituksen. Joukkorahoituksen täysi taiteellinen päätäntävalta kuitenkin käänsi pään.

Braffin joukkorahoitus herätti Veronica Marsiakin enemmän kritiikkiä. Yksi syy oli Braffin suuret tienestit Tuho-osaston (2001–2010) pääosassa. Eikö tähdellä olisi varaa rahoittaa elokuva itsekin?

”Laitan myös omaa rahaani elokuvaan, mutta en minä pysty rahoittamaan 5,5 miljoonan dollarin elokuvaa kokonaan itse. Ihmisillä on virheellinen käsitys varallisuudestani”, Braff sanoi Wiredin haastattelussa.

Lisää kritiikkiä sateli, kun The Hollywood Reporter kertoi elokuvan saaneen rahoitusta Cannesissa. Braff myi elokuvan ulkomaanoikeuksia ennakkoon levittäjälle. Kampanjasivuilla Braff vastasi, että rahoituksen oli alusta alkaen tarkoituskin tulla joukkorahoituksesta, hänen omista varoista ja ulkomaanoikeuksien ennakkomyynnistä. Oikeuksien myymistä Braff piti enemmänkin lainana kuin tavanomaisena rahoituksena.

Guardianin elokuvatoimittaja Lisa Marks kirjoitti, kuinka ”jokainen dollari Braffille on dollari pois tuntemattomalta [elokuvantekijältä]”. Kickstarterissa asiasta ollaan eri mieltä. Sivuilla julkaistun kirjoituksen mukaan 63 prosenttia Veronica Marsia ja Braffin elokuvaa rahoittaneista oli uusia käyttäjiä. Näistä tuhannet olivat palvelun mukaan sijoittaneet jo yli 300 000 euroa yli kahteen tuhanteen muuhun projektiin.

Kirjoituksessa ilmiötä kutsutaan blockbuster-efektiksi. Isojen nimien tuomista kävijöistä osa kiinnostuu myös tuntemattomien tekijöiden projekteista.

Entäs Suomi?

Suomessa elokuvia ei ole vielä juurikaan joukkorahoitettu. Iron Sky oli kansainvälinen elokuva, jonka rahoituksesta suuri osa tuli ulkomailta. Olisiko Suomessa mahdollista joukkorahoittaa elokuvia suomalaiselle yleisölle?

Loppuvuodesta 2012 joukkorahoituksesta käytiin keskustelua, kun poliisihallitus tuomitsi Senja opettaa sinulle ruotsia -kirjan joukkorahoituksen laittomaksi. Avainasemaan nousi se, että projektia pystyi rahoittamaan ilman vastinetta. Poliisin tulkinnan mukaan silloin kyse on laittomasta rahankeräyksestä. Vastikkeellinen joukkorahoitus on laillista, sillä se tulkitaan ennakkomyynniksi.

Mesenaatti on toistaiseksi ainoa suomalainen joukkorahoituspalvelu. Heinäkuussa virallisesti käynnistetyn sivuston pilottiprojektit keräsivät yhteensä yli satatuhatta euroa. Suurin menestyjä oli Nuorgam-sivuston printtilehti, joka haali kasaan 36 000 euroa.

Mesenaatin tuottaja Tanja Jänicken mukaan sivusto tähtää vielä tänä vuonna lahjoituksissa miljoonan euron kokonaissummaan, ensi vuonna neljään. Yksittäiset projektit tuskin yltävät miljoonasummiin, mutta Jänicke pitää kymmenien ja satojen tuhansien eurojen rahoituksia mahdollisina. Sivustolle onkin tulossa lähitulevaisuudessa rahoitusta hakevia suurempia elokuvatuotantoja.

– Kaikki eivät tule hakemaan rahoitusta koko tuotantoa varten, vaan yhteen asiaan. Kolmen miljoonan euron tavoite ei tule onnistumaan.

Suomessa avainasemassa on Elokuvasäätiö, joka tarjoaa tukea elokuvien tuotantoon. Isoa elokuvaa on vaikea tehdä ilman säätiön apua. Tuotantojohtaja Petri Kemppisen mukaan joukkorahoitus on samalla viivalla muun rahoituksen kanssa, kun tukipäätöksiä tehdään. Kemppinen muistuttaa, että nykyään elokuville rahoituksen saaminen nykyään on vaikeampaa.

– Budjetit ovat isompia, ja tuottomahdollisuuksista on yksityisellä puolella epävarmuutta. Elokuviin sijoittaminen ei ole turvallista.

Ehkä joukkorahoituksesta on turvallisemmaksi vaihtoehdoksi.

Lisää luettavaa