Mikä on paras Chuck Norris -elokuva? Katso täältä Top 10!

Suomalaisittain kiinnostavin Chuck Norris -tapahtuma sattui 1980-luvun puolivälissä.

14.1.2024 16:00

Nuorempi sukupolvi muistaa Chuck Norrisin lähinnä loputtomien meemien lähteenä, vanhempi sukupolvi 1980-luvun toimintaelokuvista ja TV-Shopin Total Gym -mainoksista.

Välillä saattaa unohtua, että Norrisin maine ei tullut tyhjästä. Vuonna 1940 syntynyt Norris palveli 1950-luvulla sotilaspoliisina Yhdysvaltain armeijassa. 1960-luvulla hän oli jo moninkertainen karatemestari. Elokuvaura sai ison sykäyksen vuonna 1972, kun Bruce Lee pyysi Norrisin pahikseksi hittileffaansa Lohikäärmeen tie.

Kaiken kansan tietoisuuteen Norris kohosi kuitenkin 1980-luvun toimintaelokuvista, joissa huumekauppiaat, commienazit ja muut Reaganin ajan möröt saivat toistuvasti konetuliaseesta tai kierräpotkusta naamaan.

Suomalaisittain mielenkiintoinen kuvio tapahtui 1980-luvun puolivälissä, jolloin Norris oli jo lupautunut Renny Harlinin Jäätävä polte -elokuvaan. Vuonna 1986 julkaistun leffan pääosassa nähtiin lopulta Chuckin poika Mike Norris.

Vuosina 1993–2001 tehty Walker, Texasista toi Norrisin myös tv-katsojien tietoisuuteen. Sarjaa esitettiin Suomessakin vuosikausia. Norrisin roolihahmo noudatti paljolti 1980-luvun toimintaelokuvahahmojen linjaa, mutta nyt mukana oli Die Hardistakin tuttu Clarence Gilyard Jr., tasapainottavana elementtinä.

2000- ja 2010-luvulla Norris on pitänyt yllä camp-henkistä mainettaan muun muassa The Expendables 2 -elokuvassa.

Ovatko Norrisin elokuvat oikeasti hyviä? Tietenkin ovat! Jos asia epäilyttää, niin Screenrantin Alexander Valentino on listannut 10 elokuvaa, joista Norrisiin tutustumisen voi aloittaa.

  1. Lohikäärmeen tie 1972 (IMDb 7.2/10)
  2. Yksinäinen susi McQuade 1983 (IMDb 6.3/10)
  3. Walker, Texas Ranger: Trial by Fire 2005 (5.4/10)
  4. The Expendables II 2012 (IMDb 6.6/10)
  5. Mieletön raivo 1981 (IMDb 5.4/10)
  6. Code of Silence 1985 (IMDb 6.0/10)
  7. Suoraa toimintaa 1984 (IMDb 5.4/10)
  8. Octagon – hiljaiset tappajat 1980 (IMDb 5.0/10)
  9. The Delta Force 1986 (IMDb 5.6/10)
  10. Tulijalka 1986 (IMDb 5.1/10)

YouTube video

Lähteet: Screenrant, IMDb, Wikipedia

Aiheeseen liittyviä elokuvia