Miksei sarjamurhaaja Dahmer jäänyt kiinni aiemmin? Siihen on yksi selkeä syy

Netflix-sarja Dahmer on ollut syksyn puhutuimpia tapauksia.

12.10.2022 09:52

Jeffrey Dahmer (pätevän roolisuorituksen tekevä Evan Peters) oli lähihistorian kammottavimpia sarjamurhaajia. Dahmer tappoi, raiskasi ja usein jopa söi uhrinsa.

Hänet olisi voitu saada kiinni useaan otteeseen, mutta homofobia ja rasismi pitivät huolen siitä, ettei kunnollista poliisityötä tehty.

Dahmer – Hirviö: Jeffrey Dahmerin tarina on etenkin loppua kohden selvästi ylipitkä rikossarja. Virkavallan välinpitämättömyyttä siinä kuitenkin käsitellään ansiokkaasti. Dahmer oli tästä myös varsin tietoinen ja käytti sitä hyväkseen.

Ryan Murphyn luomassa kymmenosaisessa sarjassa Dahmer pohditaan myös sitä, miten useat kirja- ja elokuvadiilit jättivät uhrien perheet huomioimatta ja keskittyivät eksploitatiivisesti pelkästään Dahmeriin. Murphyn versiokin on tällainen.

Dahmerin seitsemästätoista uhrista vain kourallista käsitellään koko kymmentuntisen aikana, ja loput saavat ainoastaan nimensä näkyville sarjan lopussa.

Dahmerin naapuri (Niecy Nash) sen sijaan nousee päähenkilöksi saakka sarjamurhaajan isää näyttelevän Richard Jenkinsin ohella. Molemmat ovat rooleissaan loistavia.

Tero Heikkinen

Tähdet ★★★

Lue myös: Tapettu sarjamurhaaja Dahmer halusi itse muiden vankien sekaan – teki sitten virheen sairaalla huumorillaan ja ruokaleikeillään – Episodi.fi

Lisää luettavaa