Missasitko maailman kauneimmaksi väitetyn animen? Sinulla on vielä muutama mahdollisuus

Osana uuden Amos Rexin avajaisten yhteydessä järjestettyä Korjaamo Kinon japanilaisten elokuvien sarjaa Helsingin Bio Rex -teatterissa esitettiin Makoto Shinkain anime 5 Centimeters per Second. Jos sitä ei ehtinyt nähdä, vielä on pieni mahdollisuus katsoa elokuva valkokankaalta.

Ohjaaja Makoto Shinkaita on kutsuttu japanilaisen animaation uudeksi Hayao Miyazakiksi. Itse asiassa Shinkain Suomessakin nähty Your Name ohitti vuonna 2016 Henkien kätkemän maailman menestyneimpänä anime-elokuvana. 5 Centimeters per Second on Shinkan läpimurtoelokuva vuodelta 2007.

Your Name -hitin tapaan 5 Centimeters per Second kertoo pitkän välimatkan erottamista nuorista, mutta tällä kertaa mukana ei ole fantasiaelementtiä. Sen sijaan kyseessä on sydäntäsärkevä rakkaustarina, jossa päähenkilöt valitsevat rakkauden sijaan yksinäisyyden, kun suhde tuntuu käytännön syistä mahdottomalta.

Kuvan, tarinan ja musiikin yhteispeliä on kutsuttu jopa maailman kauneimmaksi, mitä animeen tulee. Alun perin elokuvaa ei ollut tarkoitus esittää Suomessa Korjaamo Kinon sarjan näytöstä enempää. Mika Siltala kuitenkin kertoo, että Cinema Mondo on ”vahingossa” onnistunut neuvottelemaan viisi eksklusiivista esitystä elokuvan alkuperäisestä, englanninkielisellä tekstityksellä varustetusta versiosta Kino Engel -teatterissa alkaen perjantaina 14. joulukuuta.

Siltala ei avaa tarkemmin, miten esitysoikeudet voi saada vahingossa.

– Kauneus tuli syliin yllättäen, hän tiedottaa salaperäisesti.

Elokuvan nimi on toisen päähenkilön mukaan nopeus, jolla kirsikankukan terälehti putoaa. Mikäli sen tarkistaminen kiinnostaa, lisätietoa löytyy osoitteesta kinoengel.fi.

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut