Mitä ihmettä? Tom Cruise uuteen Van Helsing -leffaan

2.5.2012 13:06

Vuonna 2004 ilmestynyt Van Helsing -elokuva oli pettymys sekä yleisölle että kriitikoille. Elokuvassa yhdistyivät sekä Draculan, Frankensteinin että Wolf Manin hahmot ja tarinat. Aiheesta oli tarkoitus rakentaa kokonainen elokuvasarja, mutta se tyssäsi Van Helsingin vaisuun vastaanottoon.

Nyt Universal-yhtiö haluaa kuitenkin käynnistää Van Helsing -elokuvasarjan uudestaan, ja uusi käsikirjoitus on jo kehitteillä. Käsikirjoittajiksi on palkatttu Alex Kurtzman ja Roberto Orci (Mission Impossible III, Transformers).

Taustalta paljastuu kuitenkin suurta yleisöä kiinnostavampi ja samalla todella yllättävä nimi. Tom Cruise on yksi uuden Van Helsingin tuottajista, ja hän on myös lupautunut näyttelemään elokuvassa. Asiasta kertoi Total Film, mutta tarkempia tietoja Cruisen mahdollisesta roolista ei vielä ole julkaistu. Yleensä Tomppa kuitenkin tunnetaan siitä, että hän ottaa sekä tuotanto- että näyttelijäprojektinsa hyvin vakavasti ja suhtautuu niihin kunnianhimoisesti.

Kuva elokuvasta Mission: Impossible – Ghost Protocol.

 

Lisää luettavaa