Prime Videon valikoimassa on nyt uunituore dokumenttielokuva, joka käsittelee persoonallista koomikkoa Tom Greeniä. Dokumenttielokuva on nimeltään This Is the Tom Green Documentary (2025).
Greenin suosio alkoi 90-luvulla, kun hän luotsasi MTV-kanavalla omaperäistä komediaohjelmaansa The Tom Green Show. Greenin huumori oli täydellisen älyvapaata, mutta onnistui usein naurattamaan. Greenin tyyliin kuului esimerkiksi jalkautua kaduille ja kauppoihin järkyttämään tavallisia ihmisiä sekoilullaan. Greenin tyylin on sanottu vaikuttaneen muun muassa Jackass-ryhmään.
Dokumentti kertoo Greenin yksityisemmästä puolesta, törkeistä tempauksista ja myös hänen syöpätaistelustaan. Lisäksi tarkastelussa on hänen päätöksensä vaihtaa Hollywood-ura asumiseen maatilalla Ottawassa.

Greenin ura urkeni stand up -komiikan ja musiikin harrastamisen kautta. Hän onnistui nuoressa iässä luomaan The Tom Green Show’n, jota joka esitettiin Kanadan televisiossa ja myöhemmin MTV:llä vuosina 1994-2000. Suosion takeena toimi ohjelman shokeeraavuus ja Greenin maaninen persoona.
Green on nähty myös useissa Hollywood-elokuvissa, ja hän oli lyhyen aikaa naimisissa näyttelijä Drew Barrymoren kanssa (2001-2002), joka näytteli hänen kanssaan yhdessä elokuvissa Charlien enkelit ja Freddy Got Fingered.
Vuonna 2003 Tom Green toimi juontajana MTV:n lyhytikäisessä myöhäisillan keskusteluohjelmassa The New Tom Green Show. Vuosina 2006–2011 hän piti kotonaan internet-talk show’ta nimeltä Tom Green’s House Tonight ja palasi stand up -komiikan pariin vuonna 2010. Lokakuusta 2013 marraskuuhun 2014 Green juonsi viikoittaista keskusteluohjelmaa Tom Green Live, jota esitettiin Yhdysvaltain kaapelikanavalla AXS TV. Alla dokumenttielokuvan traileri.
Lue myös: Nyt Netflixissä: Tällaiselta näyttää kun Naton johdolla lähdetään sotimaan – kovan luokan tulikaste
Lähde: Wikipedia
Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.