Nyt Netflixissä: Sotaelokuva kertoo älyvapaasta tositapahtumasta – aseiden käsittely voi häiritä osaa katsojista

IMDb-arvosana on 6,5.

24.1.2025 20:01

Netflixissä on nyt sotaelokuva 12 Strong (2018).

Elokuva pohjautuu Doug Stantonin tositapahtumiin perustuvaan kirjaan Horse Soldiers: The Extraordinary Story of a Band of US Soldiers Who Rode to Victory in Afghanistan.

Tarinan tapahtumat sijoittuvat syyskuun 11. päivän iskujen jälkeiseen aikaan, kun Yhdysvallat on päättänyt hyökätä Afganistaniin. Se käynnistää elokuvassa nähtävät dramaattiset tapahtumat.

Juonessa seurataan sotilaita, jotka jäljittävät talibaneja haastavissa olosuhteissa. Tilannetta mutkistaa, että he ovat ensimmäiset joukot vihollisen alueella. Lopulta eliittisotilaat päätyvät suorittamaan tehtäväänsä jopa hevosten selässä.

Lue myös: Christopher Nolan paljasti sotaelokuvista suosikkinsa – ”sen intensiteettiä ja kauhua ei ole koskaan ylitetty”

12 Strong (2018).

Pääosassa nähdään Chris Hemsworth. Muita tähtiä ovat muun muassa Michael Shannon ja Michael Peña.

12 Strong sai vaihtelevia arvosteluja kriitikoilta, jotka pitivät elokuvan näyttelijöistä ja toiminnasta, mutta kritisoivat yllätyksetöntä ja tavanomaista toteutusta.

Yhdysvaltalaisilla sotilailla vaikuttaa olevan elokuvassa loppumattomat ammukset, sillä elokuvassa nähdään taistelunaikainen lataus vain kerran, kun kapteeni Nelson vaihtaa lippaan aseeseensa lähellä viimeisen taistelun loppua.

Leffan kriitikkomittari Rotten Tomatoesissa on luvussa 50 ja yleisömittari luvussa 62. Elokuva on myös Prime Videossa, MTV Katsomo Plussassa ja Viaplayssa. Alla traileri.

Lue myös: Netflixin leffauutuus on upea katsaus 1970-luvulle – Saattaa aiheuttaa kiemurtelua!

Lue myös: Yleisön rakastama sarjamurhaaja saapui suoratoistoon – kaikki kaudet katsottavissa

YouTube video

Lähde: Wikipedia

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.