Muistatko kutkuttavan jännittävän toimintatrillerin vuodelta 2012? Leffasta tehdään sarja

Alkuperäinen ohjaaja mukana.

13.2.2022 00:01

Vuonna 2012 ilmestyneestä toimintatrilleristä Poliisit (End of Watch) tehdään tv-sarjaversio Fox-kanavan toimesta.

David Ayerin (Fury) ohjaama toimintatrilleri oli kuvattu ”löydetty kuvamateriaali” -tyylillä. Los Angelesiin sijoittuvassa elokuvassa kaksi nuorta poliisia (Jake Gyllenhaal ja Michael Peña) joutuu pahamaineisen kartellin tappolistalle takavarikoituaan heidän rahakätkönsä ja aseensa tavallisen ratsian aikana.

Ayer tulee toimimaan myös sarjan tuottajana ja kirjoittajana. Ayerin lisäksi sarjan toisena luojana toimii David Matthews.

Sarja tulee noudattamaan elokuvan juonta, ja siinä seurataan kahta nuorta poliisia Los Angelesissa. Sarjassa nähdään, mitä tapahtuu kaksikolle, kun he kohtaavat itseään suuremmat rikolliset voimat.

Poliisit sai hyvän vastaanoton kriitikoilta ja oli hitti lippuluukuilla: seitsemän miljoonan dollarin budjetilla tuotettu leffa keräsi maailmanlaajuisesti 55 miljoonan dollarin lipputulot.

Poliisien Rotten Tomatoes -prosentti on 85. Episodin arviossa elokuva sai neljä tähteä.

”Yllättävän pitkän ajanjakson käsittävä tarina vetää huomaamatta mukaansa. Vaikka osa tapahtumista on etukäteen arvattavissa, elokuvan toteutus on niin tasokasta ja intensiivistä, että jokainen kohtaus on nähtävä ennen kuin voi olla varma lopputuloksesta. Elokuvan huippuhetkien lähestyessä kasvava jännitys voi jopa saada katsojan kiemurtelemaan paikallaan”, kirjoitettiin arviossa.

Katso elokuvan traileri alta.

Lähde: Variety

Lisää luettavaa