Muistatko? Marvel-tähti nähtiin huippuluokan kauhuleffassa – esitti tarkka-ampujaa zombiepidemian keskellä

Sivurooli laadukkaassa jatko-osassa.

11.2.2023 00:01

Ennen kuin Jeremy Renneristä tuli tunnettu Hollywood-tähti, hänet nähtiin sivuroolissa mainiossa kauhuelokuvassa.

Marvel-universumin Hawkeyen roolista tunnettu Renner aloitti näyttelemisen jo 1990-luvulla. Suuri läpimurto tuli vuonna 2009 ilmestyneen The Hurt Locker -elokuvan myötä, mutta ennen tätä Renner nähtiin mielenkiintoisessa roolissa vuonna 2007 ilmestyneessä 28 Viikkoa myöhemmin -kauhuelokuvassa.

28 viikkoa myöhemmin on jatko-osa 28 päivää myöhemmin -elokuvalle. Renner esitti jatko-osassa Doyle-nimistä sivuhahmoa, Yhdysvaltojen armeijan tarkka-ampujaa, joka toimii sankarillisesti käsistä lähtevän zombiepidemian keskellä.

Muita Rennerin värikkäitä rooleja ennen suurta kuuluisuutta olivat mm. vampyyrin esittäminen Angel-kulttisarjan ensimmäisellä tuotantokaudella ja sarjamurhaaja Jeremy Dahmerin esittäminen vuoden 2002 Dahmer-elokuvassa.

28 Viikkoa myöhemmin on katsottavissa Disney Plussassa.

Katso traileri alta.

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia