Muistatko vielä 80-luvun seksisymbolin Bo Derekin? Tältä nainen näyttää nyt

Nykyään osittain eläkkeellä.

9.10.2021 07:00

Bo Derek, 64, sementoi asemansa 80-luvun seksisymbolina näytellessään elokuvassa 10 – nainen kuin unelma (1979). Derekillä on elokuvassa kohtaus, jossa hän juoksee rannalla ihonvärisessä uimapuvussa, jota on imitoitu myöhemminkin populaarikulttuurissa. Suomessa hänet saatetaan muistaa myös sarjasta Muotitalo, jota näytettiin MTV3-kanavalla ainakin vuonna 2007.

10 – nainen kuin unelman jälkeen hän näytteli muun muassa Tarzan, apinamies ja Bolero -elokuvissa, jotka menestyivät heikosti. Derek piti seuraavaksi viiden vuoden tauon, jonka jälkeen hän teki elokuvan Ghosts Can Do It, joka ei myöskään menestynyt kaksisesti.

Nykyään hän on osittain eläköitynyt näyttelemisestä, mutta palaa silti aika ajoin ammattiinsa. Viimeisin rooli hänellä on vuodelta 2020 elokuvassa JL Family Ranch: The Wedding Gift, jossa näytteli myös Jon Voight ja James Caan. Vapaa-aikansa hän viettää hevosaktivistina ja veteraanien tukijana.

Alla Derekin jakamia Instagram-kuvia.

View this post on Instagram

Henkilön Bo Derek (@reallyboderek) jakama julkaisu

Lähde: Wikipedia

Lisää luettavaa

Aiheeseen liittyviä elokuvia