Näin Carrie Fisher sai Prinsessa Leian roolin – katso koe-esiintyminen vuodelta 1975

Carrie Fisherin koe-esiintymisnauhan voi katsoa YouTubesta.

28.12.2016 13:29

Tiistaina 27. joulukuuta kuollut Carrie Fisher teki vuonna 1975 koe-esiintymisen ensimmäiseen Tähtien sota -elokuvaan vain 19-vuotiaana vakuuttaen ohjaaja George Lucasin esityksellään. YouTubesta löytyvän koe-esiintymisen perusteella Fisher sai Prinsessa Leian roolin, jonka myötä hän nousi legendaaristen elokuvatähtien joukkoon.

YouTubessa on julkaistu myös Mark Hamillin ja Harrison Fordin sekä Han Solon rooliin ehdolla olleen Kurt Russellin esiintymisnauhat. Katso Fisherin esitys alta.

Lisää luettavaa