Narnian tarinat jatkuvat valkokankaalla – uusi ohjaaja tuttu remaken saavasta ysäriseikkailusta

Jumanji-seikkailuelokuvan ohjaaja saa tulevan blockbusterin hoidettavakseen.

27.4.2017 18:30

Joe Johnston (Jumanji, Captain America: The First Avenger) on kiinnitetty seuraavana Narnia-elokuvan ohjaajaksi, kertoo THR.

The Silver Chair -niminen elokuva sijoittuu The Voyage of the Dawn Treader -tarinan jälkeiseen aikaan, jolloin prinssi Caspianista on tullut kuningas. Tarina alkaa, kun Caspianin poika katoaa ja Aslan-leijona lähettää kaksi oppilasta kuninkaan jälkeläistä etsimään.

Vielä ei tiedetä, palaavatko ensimmäisessä kolmessa Narnian tarinat -elokuvassa esiintyneet näyttelijät myös tulevaan seikkailuun. The Silver Chairin käsikirjoittaa Life of Pin ja Finding Neverlandin kynäillyt David Magee.

Johnstonin ohjaama Jumanji on pian saamassa remake-version, jonka pääosassa nähdään Dwayne Johnson.

 

Lisää luettavaa