Natalie Portman Ex Machina -ohjaaja Alex Garlandin seuraavaan scifi-elokuvaan

Natalie Portman on kiinnittämässä itsensä Alex Garlandin (28 Days Later, Sunshine, Never Let Me Go) seuraavaan, Annihilation-nimiseen elokuvaan, kertoo Variety.

Jeff VanderMeerin romaaniin perustuva Annihiliation kertoo ryhmästä naisia, jotka lähtevät tutkimaan mystistä Area X:ää. Garland sanoo Deadlinelle kyseessä olevan surrealistinen J.G. Ballardin tarinoita muistuttava scifielokuva.

Garland adaptoi itse VanderMeerin romaanin ja myös ohjaa elokuvan, jonka kuvausten on tarkoitus alkaa vuoden 2016 alussa.

Garlandin Ex Machina on saanut erinomaisen vastaanoton kriitikoilta ja sen levitys on laajentunut Yhdysvalloissa jatkuvasti ensi-illan jälkeen.

(Episodi/ML)

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut