Näyttelijä ja homoikoni Tab Hunter on kuollut – Kuuluisimmasta salasuhteesta jo suunnitteilla elokuva

Lepää rauhassa.

10.7.2018 01:51

1950-luvulla katsojia hurmannut Tab Hunter on kuollut 86-vuotiaana. Uutisesta kertoi Variety. Hunter muistetaan mm. elokuvista Mitä Lola tahtoo, Liekehtivät vuoret ja John Watersin irrotteleva Hullu haiseva maailma.

Vuonna 2005 hän kirjoitti muistelmissaan olevansa homoseksuaali. Hän kertoo kuinka elokuvastudiot yrittivät aikanaan tehdä kaikkensa, jotta Hunterin homous ei tulisi ilmi – hänet yritettiin linkittää aikansa kauneimpiin naisnäyttelijöihin, kuten Debbie Reynoldsiin ja Natalie Woodiin.

Hunter kertoi olevansa vanhanaikainen, ja tuntevansa olonsa epämukavaksi puhuessaan seksuaalisuudestaan. Silti hänestä tuli homoikoni ja homojen oikeuksien eräänlainen symboli paljastuksensa seurauksena.

Hänellä oli aikanaan salasuhde muun muassa Psyko -tähti Anthony Perkinsin kanssa. JJ Abrams ja Zachary Quinto suunnittelevat elokuvaa Tab Hunterin ja Perkinsin suhteesta.

Kuva elokuvasta Mitä Lola tahtoo

Lisää luettavaa